lauantai 20. syyskuuta 2008

Karaoke madness

Ensimmäisen kunnialla suoritetun kouluviikon kunniaksi veivät tutorit meidät lauantaina laulamaan karaokea. Karaokepaikasta varataan oma äänieristetty huone jonka jälkeen lauletaan ääni käheäksi. Joissain paikoissa huoneen hintaan sisältyvät myös juomat, mutta tällä kertaa sitä mahdollisuutta ei ollut.

Suomalaisittain kylläkin kumma, mutta juomavaihtoehtoa ei myöskään tarvittu. Karaokessa on vain niin älyttömän hyvä meininki päällä koko ajan, että rohkaisuryyppyjä ei pahemmin tarvita. Laulutaidollakaan ei ole mitään väliä sillä pääasia on vain pitää hauskaa ja usein kaikki laulavat mukana muutenkin. Enpä olisi itsestäni ikinä uskonut olevan karaokelaulajaksi, mutta tulipa sekin koettua. Vielä en kuitenkaan ihan täysin hommaan hurahtanut, mutta en voi väittää etteikö hauskaa olisi ollut. Erittäin mielenkiintoista oli myös havaita, että näköjään biisien taustavideot ovat aivan yhtä huonoja joka paikassa, oltiin sitten Suomessa tai karaoken synnyinmestoilla.


Kishiben karaokemesta, joka sijaitsee n. 5 minuutin kävelymatkan päässä koulusta sekä juna-asemasta.


Laitteet ja biisilista kuntoon, niin päästään asiaan.


Vaihtarijengiä lauleskelemassa.


Allekirjoittanut ja toinen haaga-helialainen vaihtari Mikael laulamassa Ozzy Osbournea. Muijien nyyhkybiisien jälkeen oli jälleen pakko tarttua mikkiin ja demonstroida Rodrigon kanssa mitä tarkoittaa asenne! Biisinä Black Sabbath - Iron Man.

1 kommentti:

Väiski kirjoitti...

Blogista puuttuu vain ääni ja hajut - tuntuu kuin olisi itse mukana. Pointsit kuvista!