perjantai 19. syyskuuta 2008

Asuntola

Saapuessani asuntolalle oli vastassa harvahampainen asuntolan isäntä joka ilmeisesti asuu täällä vaimonsa kanssa ja pyörittää koko puljua. Jompikumpi heistä istuu yleensä aulassa päivystämässä ja tervehtimässä, oli sitten tulossa tai menossa.


Asuntolan sisäänkäynti ja aula.

"Päivystäjän pöydän" luona on jokaisella asukkaalla oma nimikorttinsa joka pitää kääntää aina, kun lähtee ulos. Kotiintuloaika on klo 23.00 jolloin ulko-ovi lukkiutuu. Jos jostain syystä myöhästyy voi asuntolan isännälle vielä yrittää soittaa, jolloin hän päästää sisälle (jos syy oli oikeasti pätevä kuten myöhästynyt juna tjsp). Ilman hyväksyttävää syytä voi sänkynsä pedata kadulle ja aamulla selitellä kovasti.


Neloskerroksen käytävä ja huoneeni, joka sijaitsee kyseisen käytävän päässä.

Huoneesta löytyy ilmastointi, minijääkaappi sekä runsaasti hyllytilaa. Ei siis valittamista. Valollekin on oma kaukosäätimensä jossa neljä eri voimakkuutta. Toistaiseksi huone on melko askeettinen, eli onpahan ainakin helppo pitää puhtaana. Jokainen vastaa täällä oman huoneensa siisteydestä ja kaikesta muusta ilmeisesti siivoojat nykyään. En kuitenkaan ole asiasta täysin varma, sillä asuntolan säännöissä lukee vieläkin asukkaiden siivousvuoroista joita ei enää kuitenkaan ole käytössä. Siivoojia en ole myöskään vielä nähnyt kertaakaan, mutta todennäköisesti siivous tapahtuukin päivällä kun suurin osa asukkaista on koulussa.


Vessa ja high-tech pönttö.

Ah, japanilaiset vessanpöntöt - nykyteknologian riemuvoitto. Kuvassa näkyvistä napeista saa vaikka minkälaista alapesua ja suihkua eri voimakkuuksilla ja lämpötiloilla säädettyä. Itse en ole vielä uskaltanut koittaa, mutta eräs vaihtari kehui kovasti. Kuulemma helpottaa kovasti esim. jos on tullut syötyä tulista ruokaa ja rectum on tulessa. Asuntolan malli on kuitenkin vielä karvalakkimalli verrattuna parhaisiin pönttöihin jotka mm. tervehtivät käyttäjäänsä ja lämmittävät istuinrenkaan valmiiksi.

Kellarikerroksessa sijaitsevat suihkut ja pesukoneet jotka toimivat 100 jenin kolikoilla. Suihkuja löytyy perinteisiä koppeja sekä iso suihkuhuone jossa on myös jonkinlainen monen hengen istuttava kylpyallas. Huone on aika mielenkiintoisen näköinen, sillä suihkut ovat minua napaan asti ja ilmeisesti tarkoituksena onkin peseytyä jakkaralla istuen. Valitettavasti japanilaiset asukkaat käyttävät huonetta niin ahkerasti, etten ole saanut tilaisuutta mennä sinne kameran kanssa heilumaan. Juuri taloon muuttanut ulkomaalainen kuvaamassa jengiä kylpemässä ei välttämättä ole paras jäänmurtaja.



Ruokailu/hengailutila ja tämän päivän illallinen (+Timo ja Rodrigo).

Jopa vielä vessanpönttöäkin parempaa asuntolassa on kuitenkin ruoka. 49 000 jenin (320 €) vuokraan sisältyy aamiainen ja illallinen taattua japanilaista laatusafkaa. Kaikki mitä täällä on tähän mennessä tullut syötyä on ollut todella herkullista ja ravitsevaa. Asuntola on pääasiassa yliopiston urheilijoille tarkoitettu, joten ruokaan on siitä syystä satsattu kunnolla. Huoneesta löytyy myös leivänpaahtimet ja mikrot jos omia ruokiaan haluaa lämmitellä (tuskinpa tulee kuitenkaan niille ikinä tarvetta).

Sääntöjä on todella paljon, mutta ne ovat kuitenkin kaikki järkeenkäyviä ja melko helposti noudatettavissa. Vieraita ei saa tuoda aulaa pidemmälle ja Klo 23:n kotiintuloaika saattaa jossain vaiheessa koitua hankalaksi, mutta kotiudutaan nyt ensin kunnolla ennenkuin ruvetaan juhlimaan. Jos asuntolasta haluaa olla yön poissa, täytyy poissaoloa anoa ensin kirjallisesti kv-keskuksen pomolta jonka jälkeen hän hyväksyy/hylkää sen ja antaa eteenpäin asuntolan pomolle, joka taas hyväksyy/hylkää sen.

Kyseessä ei kuitenkaan ole fasismi, vaan lähinnä japanilainen yhteisöllinen mentaliteetti jossa kaikista pidetään huolta kuin omista perheenjäsenistään. Syyksi kuulemma kelpaa siis vaikka "ryyppyreissu". Tärkeintä on, että tiedetään missä asukkaat menevät ja että heillä on kaikki hyvin. Miksi tämä kaikki pitää tehdä kuitenkin niin hankalasti ja pitkän kaavan kautta? Ilmeisesti vain siksi, että japanilaiset tuntuvat tykkäävän paperihommista ja byrokratiasta: mm. pankissa asiointi on kuulemma yhtä helvettiä asiasta riippumatta, joten ehkä tuo iltavapaa-anomus on ihan siedettävissä.

Ei kommentteja: