Meirän jengi

Olipa kerran päivä, jolloin kukaan ei ollut kipeänä tai jostain muusta syystä poissaolevana. Toisin sanoen oiva päivä kv-keskuksen väelle ottaa valokuvia vaihtareista yhdessä köörissä.


A-ryhmä ja Kaneko-sensei.
Vasemmalta oikealle: Tim (USA, New York), Timo (Suomi), joku, Sjoerd (Hollanti), Butch (Filippiinit) ja Oswald (Mexico).

Pari päivää maassa oltuamme suoritimme kaikki kirjallisen ja suullisen japanin kielen tasotestin. Koetuloksien perusteella meidät jaettiin neljään eri ryhmään, joissa olemme nyt opiskelleet nämä kuluneet kuukaudet. Itse menin suosiolla A-ryhmään, joka lähti perusteista liikkeelle. Tasoerot ryhmien välillä ovat todella isot ja vaikka minulla pohjaa kieleen olikin, oli B-ryhmään silti vielä paljon matkaa tänne tullessani. Alussa kaikki olikin siis aika tuttua tavaraa, mutta nyt olemme jo edenneet sen verran, että kaikki oppimamme on myös minulle uutta.

Opettajamme Kaneko-sensei on aina energinen ilopilleri jonka positiivisuus yleensä myös tarttuu. Kaneko-sensei onkin siis yksi niistä ihmisistä joiden ansiosta oikeasti nautin tämän kielen opiskelusta. Olisi saanut olla yläasteella samanlainen ruotsin maikka, niin olisi edes yksi katkera kielivammainen vähemmän tässä maailmassa...


Kaikki vaihtarit kasassa sekä muiden ryhmien opettajat (osa lipuista ei pidä paikkaansa).

Jengiä on siis seuraavista maista: Suomi 5 kpl, Mexico 3 kpl, Filippiinit 1 kpl, Korea 4 kpl, Saksa 3 kpl, Thaimaa 1 kpl, Taiwan 2 kpl, Kiina 4 kpl, Hollanti 1 kpl, USA 7 kpl (joista 2 opiskelee Hawaiilla). Yhteensä siis 31 kpl.

Mielenkiintoinen porukka, jonka seassa pyörii usein myös suuri kööri japanilaisia. Meininki on siis melko kansainvälistä ja japanin lisäksi myös englantini on todennäköisesti parantunut täällä ollessani.

Tässä vielä kuvat muista kieliryhmistä:


B-ryhmä.

Ylärivi vasemmalta oikealle: Roope & Mikael (Suomi), Rodrigo (Mexico), John (USA, Missisippi), maikka, Julia (Saksa) sekä hollantilainen Japanissa asuva muusikko jonka nimeä en muista (ei siis vaihtari).
Alarivi: Jessica (USA/Hawaii), Koey (Kiina/Hong Kong), Katie (USA, Minnesota), Jesse (USA/Hawaii) sekä Andrea (Mexico).


C-ryhmä.

Vasemmalta oikealle: Johanna (Saksa), Lindsey (USA, Minnesota), Christine (Saksa), Arisa (Thaimaa), Sue (Kiina), 2 maikkaa, Candy (Kiina), DJ (USA, California) sekä Herim (Korea).

C- ja D-ryhmillä on kaksi opettajaa joista toinen opettaa kieltä ja toinen opettaa lähinnä kulttuuria jne. Kuulemma ainakin C-ryhmä käyttää toisen tunnin mm. elokuvien katsomiseen kuunteluharjoitteluna ja kulttuuriin perehtymisen keinona. D-ryhmän touhuista en tiedä, koska ne lähentelevät rakettitiedettä.


D-ryhmä.

Vasemmalta oikealle: maikka, Sunny (Korea), Crystal (Kiina), Mirin (Korea), Uchan (Taiwan), Eikei (Taiwan), maikka, Joonas (Suomi), Mun-jun (Korea).

Kaikista edistyneimmässä ryhmässä luonnollisesti lähes kaikki ovat Japanin naapurimaista, sillä heille Japani on vähän sama asia, kuin suomalaisille vaikkapa ruotsi tai englanti. Kiinnostava seikka on kuitenkin se, että ainoa D-ryhmään kuuluva länkkäri on suomalainen Joonas. Jones on kaiken lisäksi myös hankkinut lähes kaiken kielitaitonsa kurinomaisella itseopiskelulla, eli aika kova suoritus.

Sushi on vakava asia

Koulun lähimaastossa Kishiben ghettojen syvyyksissä sijaitsee oikein edullinen ja mukava liukuhihnasushiravintola. Jo pitkään jatkunut spekulointi sushinsyöntimestaruudesta sai tänään päätöksensä, kun otimme DJ:n kanssa toisistamme mittaa. Taistelu oli pitkä ja raskas, mutta ehkä nyt maailmassamme vallitsee jälleen tasapaino. Naamani ei myöskään todennäköisesti mahdu huomenna peiliin.


DJ 12 lautasellisen rajapyykin saavuttaneena ja oikealla onnellinen 20 lautasen rajan ensimmäisenä saavuttanut kilpailija.


DJ ja 18. lautasellinen... DJ ja 19. lautasellinen... DJ ja 20. lautasellinen... (huomioikaa keventynyt vaatetus)


DJ ja luovutusvoitto vierivälle tulipallolle, joka hienolla 24 lautasen suorituksellaan oli tällä kertaa sushinsyöntimestari.

Lisäksi kunniamaininta neljästä viimeisestä lautasellisesta, jotka olivat kaikki suklaakakkua vain DJ:n totaalisen tappion maksimoimiseksi. Taas on Suomea edustettu maailmalla!

Talvi tuli, henki meni

Keskiviikko oli virallisesti vuoden kylmin päivä tähän mennessä. Japanissa säätilat tuntuvat vaihtelen lähinnä vain ääripäästä toiseen ja lauantaina seikkailin Arashiyamalla pelkässä pikeepaidassa, kun taas keskiviikkona lämpötila olikin yhtäkkiä 5 astetta sekä tuuli päätähuimaavan kova.

Olimme keskiviikkona Rodrigon kanssa Kishiben juna-asemalla odottelemassa junaa kotiin, kun iloksemme huomasimme sen olevan 20 minuuttia myöhässä. Japanissa junat eivät ole käytännössä ikinä myöhässä, sillä jos junakuski myöhästyy minuutinkin, menettää hän bonuksensa. Oli siis hassu sattuma, että juuri vuoden kylmimpänä päivänä junat olivat myöhässä ja jengi joutui hytisemään asemalaiturilla. Toisaalta varsinkin Rodrigon hytisemistä oli hauska katsella, hän kun tulee alueelta jossa on jatkuvasti n. 30 astetta lämmintä. Myös torstaina lähtiessämme aamulla kouluun junat olivat taas myöhässä monta kymmentä minuuttia, mutta miksi?

Syy junien myöhästelyyn oli se, että molempina päivinä joku oli päättänyt tappaa itsensä hyppäämällä asemalaiturilta ohikiitävän junan eteen. Kyseinen itsemurhatyyli on Japanissa melko yleistä ja näitä kuulemma tulee todennäköisesti tapahtumaan jatkossakin.

JR:n asemat ovat suosituimpia itsemurhapaikkoja, sillä JR:n junat ovat yleensä nopeampia kuin esim. Hankyun. Paras tapa on tietenkin odottaa Special Rapid Expressiä, joka kiitää vain pääasemilta toisille kovaa vauhtia. Luotijunien alle kukaan ei ole vielä hypännyt, sillä ne kulkevat yleensä vähän syrjäisemmillä raiteilla, kun JR:n asemia taas löytyy joka paikasta.

Junaraiteet ovat täällä tiiviisti yhteydessä siten, että jos joku päättää hypätä junan alle, niin lähes koko verkosto jumiutuu. Jos joku tappaa itsensä Kobessa, niin junani Osakan Kishiben asemalla saattaa olla myöhässä. Tästä johtuen japanilaisten reaktiot kyseisiä tapahtumia kohtaan ovat myös melko mielenkiintoisia, sillä kauhistelun sijasta reaktiot ovat usein jotain tyyliin: "Äh, taasko joku itsekäs idiootti hyppäsi junan alle? Nyt junat ovat taas myöhässä ja en ehdi ajoissa töihin. Mikseivät nämä torspot mieluummin vaikka ammu itseänsä?".

Ihmisen ja kovaa kiitävän junan kohtaaminen on tietenkin myös sotkuista hommaa ja juuri siivoaminen yleensä pysäyttää koko aseman. Tästä kiitoksena siivouslasku yleensä lähetetään itsensä tappaneen henkilön omaisille ja se liikkuu yleensä n. 100 miljoonan jenin suuruusluokassa (800 000+ euroa). Täällä ei siis hirveästi päähän taputella.

Tämän vuoden kylmin päivä, 2 itsemurhaa putkeen ja junat pahasti myöhässä. Näin siis Japanissa tällä kertaa. Ei anneta sen kuitenkaan masentaa, sillä nythän on jo marraskuu, eli käytännössä joulu! Täällä jouluvaloja alkoi ilmestyä jo marraskuun alussa, sillä myyntimiehet tietävät juhlapyhien tarkoittavan rahaa ja Halloweenrahastuksen jo päätyttyä on aika siirtyä seuraavaan juhlaan. Pysytäänhän kaikki siis vielä hengissä, kyllä se joulupukki sieltä vielä tulee!




Jouluvaloja kotikulmilla sekä Ibarakin Mycal-ostoskeskuksen takapihalla.

Nähdään heinäkuussa

Vaihto-opiskelupaikkaa hakiessamme vaihdon pituus riippui koulusta johon haimme. Joihinkin kouluihin pääsi vain yhdeksi lukukaudeksi, kun toisiin oli mahdollista hakea koko lukuvuodeksi. Osaka Gakuin Universityyn sai myös jäädä koko lukuvuodeksi, mutta kyseisen täyden 10 kuukauden vaihtoehdon sijasta kaikki suomalaiset valitsivat vain yhden lukukauden (4kk). Tammikuussa paluu kun sopii paremmin meikäläisten opinnoille.

Oltuani Japanissa 3 päivää ja saatuani paljon lisää tietoa siitä mitä täällä opiskelu ja oleminen oikeasti on, tein päätöksen koko lukuvuodeksi jäämisestä. OGU nimittäin sallii vaihto-opiskeluajan pidentämisen vaikka aluksi olisi sovittu vain yhdestä lukukaudesta. Ehtoina ovat ainoastaan, että kotimaan koulu sallii vaihdon pidentämisen ja arvosanat pysyvät hyvinä jatkossakin.

Kolmantena päivänäni Japanissa tein siis päätöksen ja laitoin rattaat pyörimään. Suostumuksen HAAGA-HELIA:lta ja OGU:lta sain myös melko pian, joten itselläni on ollut jo melko kauan tiedossa, että palaan täältä vasta heinäkuussa. Kirjoitan tästä kuitenkin julkisesti vasta nyt, sillä yritin pitää matalaa profiilia siihen asti kunnes saan lentolippuni oikeasti vaihdettua ja kaikki paperit allekirjoitettua.

Paperit olen jo allekirjoittanut, mutta lentoliput ovat vielä työn alla, koska paluulennon päivämäärän vaihtaminen ei onnistunutkaan. Tarkkailen siis vielä toistaiseksi milloin järkevän hintaisia paluulippuja olisi tarjolla ja pidän vanhan paluulennon vielä varmuuden vuoksi voimassa. Päätös tänne jäämisestä on kuitenkin aikoja sitten tehty joten vaikka lippua ei vielä olekaan, niin on silti korkea aika kertoa teillekin päätöksestäni.

Japani on ollut iso osa elämääni jo monen vuoden ajan ja tätä mahdollisuutta olen odottanut teini-iästä asti. Nyt olen sen vihdoin saanut ja en tiedä saanko samanlaista enää ikinä. Tästä johtuen haluan ottaa tästä kaiken irti, kun se kerrankin on mahdollista. Haluan vihdoin ja viimein päästä itse määrittelemään mitä Japani minulle merkitsee, enkä aina tyytyä kuulemaan muiden näkökulmia asiasta.

Koen vuoden täällä olevan myös ammatillisesti hyvin tärkeä, sillä jo opintojeni ensimmäisestä päivästä lähtien olen hokenut haluavani erikoistua Aasiaan ja varsinkin Japaniin. Suomessa mahdollisuudet kielen oppimiseen ovat hyvin rajalliset ja missäpä kyseistä kieltä muutenkaan parhaiten oppisi, kuin kyseisessä maassa. Pahin pelkoni olisi palata täältä vain pintaa raapaisseena. Tästä johtuen neljä kuukautta on aivan liian lyhyt aika ja kymmenen tuntuu lähes pakolliselta.

Kylmällä logiikalla ajateltuna tämänkaltainen suunnitelmien melko raju muutos ei välttämättä ole paras mahdollinen sillä esim. säästöistäni menetän todennäköisesti suurimman osan pystyäkseni elämään täällä vuoden ja opintoni saattavat myös pitkittyä hieman. Toisaalta kaikki arvokas elämässä ei ole rahassa tai opintopisteissä mitatattavissa ja voin rehellisesti sanoa, että elän tällä hetkellä elämäni parasta ja arvokkainta aikaa. Rahaa voin takoa myöhemmin ja ei se koulukaan mihinkään katoa.

Otin myös huomioon päätöstä tehdessäni mahdollisuuden siitä, että olen vielä ihastumisvaiheessa. Toisaalta, mikäpä sen parempi aika tehdä isoja päätöksiä sillä liika miettiminen ja odottaminen todennäköisesti vain vesittäisi ajatukseni. Niin ja auta armias jos jossain vaiheessa vielä koti-ikävä iskisi ja päätöksiä jäämisestä pitäisi tehdä silloin. Tästä johtuen tein kyseisen päätöksen nopeasti, sillä elämässä katuu vain sitä, minkä on jättänyt tekemättä. Nyt 2kk maassa olleena fiilikseni eivät ole muuttuneet yhtään ja päivä päivältä kyseinen päätös tuntuu vain entistä paremmalta.

Minut näette siis seuraavan kerran heinäkuussa tammikuun sijasta. Toivottavasti erittäin muuttuneena ihmisenä. En tiedä mihin suuntaan tai kuinka paljon muuttuneena, mutta pois en tule ennenkuin peilistä katsoo eri Jukka, kuin tänne tullessa. Koittakaahan siis pärjätä ainakin siihen asti!

Arashiyama

Syksy on Japanissa hyvässä vauhdissa ja syksyn värien nauttimiseen on monia mahdollisuuksia. Tällä kertaa lähdimme porukalla Kyoton rajoilla sijaitsevalle Arashiyaman alueelle. Nimensä alue on saanut Arashiyama-vuoresta, jonka ympärillä kaikki sijaitsee. Alueelta löytyy mm. monia vanhoja temppeleitä ja Iwatayaman apinapuisto, jossa elää n. 150 kesyä apinaa. Tällä kertaa emme kuitenkaan käyneet apinoita moikkaamassa, sillä pyörimme vähän eri suunnassa.

Tähän vuodenaikaan paikalliset vaahterapuut ovat vaihtaneet lehtiensä värin punaiseksi ja niitä Arashiyamalla onkin hyvin paljon. Tästä sesonkiajasta johtuen paikka oli myös tupaten täynnä ihmisiä.


Japanilaisissa junissa voi ihailla kuskia työssään. On myös välillä ihan makeaa katsella maisemia kuskin näkökulmasta, kun junaradat kulkevat välillä kattojen yläpuolella ja juna kallistuu sivusuunnassa tiukissa mutkissa. Keskimmäisessä kuvassa suomalainen Joonas osoittamassa arvostustaan kyseistä ammattiryhmää kohtaan.


Maisemaa sekä korealaiset innoissaan.


Togetsukyon silta ja näkymä sillalta.


DJ kyydittämässä tyttöjä.

1500 jeniä (n. 10 euroa) maksamalla sai itsellensä veneen tunniksi. Yllättyin kun hoksasin, että suomalaisena sitä ei ole tullut ajatelleeksi, että kaikki eivät osaa soutaa. Niinpä oli välillä turhauttavaa katsoa rannalta, kun veneilijät törmäilivät toisiinsa (DJ mukaanlukien). Kun kaksi venettä lipui toisiaan kohti, nostivat ihmiset kädet ilmaan ja jäykkinä odottivat törmäystä samalla japanilaiseen tyyliin syvästi pahoitellen. Tragikomiikkaa parhaimmillaan.


Koko kylä oli ihan täynnä porukkaa.


Herim ja Sunny lounastamassa Soba-nuudeleita.


Maisemia ympäri Arashiyaman kylää.


Zenmunkkipatsaita.


Tenryu-ji -temppeli Arashiyaman kylän toisessa päässä. Tenryu-ji on Rinzai-koulun (yksi Japanin kolmesta isoimmasta zeniläiskouluista) päätemppeli.


Lisää Tenryu-ji:tä ja suomalainen törttö rikkomassa zeniläisen harmonian silkalla olemuksellaan.

Salmiakista puheen ollen...

Kuten edellisessä blogimerkinnässäni mainitsin, olen täällä kovasti syöttänyt japanilaisille salmiakkia ja yrittänyt parhaani mukaan kuvata reaktiot. Jokaista reaktiota en ole nauhalle saanut, mutta tässä kuitenkin viikonlopun ratoksi lyhyt kooste muutamista parhaista. Enjoy!

Elämää viikon varrelta

Täällä on elo viimeaikoina ollut melko arkista koulunkäyntiä, joten mitään sen kummempia tarinoita eeppisistä seikkailuistani ole tällä hetkellä kerrottavaksi. Arkinenkin elämä koostuu kuitenkin monista pienistä hetkistä ja kokemuksista, joten tässäpä siis muutama niistä kuvien muodossa.


Satunnaisia deekuja sammuneena kv-keskuksen aulassa.

Jostain syystä iso porukka vaihtareita päätti lähteä maanantaina koko yöksi laulamaan karaokea. Tämän taktisen liikkeen logiikkaa en aivan ymmärtänyt, sillä tiistai on aivan tavallinen koulupäivä siinä missä muutkin. Mielettömän hauskaa (suorastaan tragikoomista) oli kuitenkin seurata tunnilla torkkuvia vaihtareita ja kuunnella Rodrigon unenpuutteesta johtuvia sekavia juttuja. Loppu hyvin kaikki hyvin siis.


DJ kokoamassa miehuuttaan footbag-tapaturman jäljiltä sekä leikkauttamassa tukkaansa lyhyeksi.

Kyllästyttyään jatkuvasti hiuksissaan roikkuviin japanilaisiin, päätti DJ leikata jo melko potentiaalisen afronalkunsa pois. Mustan miehen vettä hylkivien ja paksujen hiuksien koskettaminen oli japanilaisille sen verran kiehtova kokemus, että koko touhusta ei meinannut tulla loppua. Sydämiä siis särkyi, mutta ainakin nyt on taas toistaiseksi rauha maan päällä.


Midori ja DJ pelaamassa kivi-paperi-saksia. Häviäjä sai suunsa täyteen salmiakkia.

Salmiakki todella on jotain hyvin suomalaista, sillä ainoa joka siitä täällä on tähän mennessä pitänyt on Jesse. Varsinkin aasialaisille se on jotain aivan kauheaa ja kyseistä herkkua tarjotessani yritänkin aina kuvata reaktiot. Japanilaiset ovat sympaattisia, kun he suorastaan lapsenomaisen pahaa-aavistamattomasti maistavat salmiakkia, vaikka meikäläinen kaivaa kameraa esiin ja muut tirskuvat jo valmiiksi taustalla.


Timin kotibileet.

Jenkkivaihtari Timothyn vaihtariperhe järjesti kaikille vaihtareille pienimuotoisen tervetuliaisjuhlan. Hyvää ruokaa hyvässä seurassa, muutama kalja ja ajoissa kotiin. Kyseinen perhe oli aikaisemminkin majoittanut vaihtareita ja viime vuonna heidän kanssaan oli asunut suomalainen vaihtari, jonka tuomat salmiakit olivat tietenkin vieläkin syömättä. Meikäläinen saikin sitten tehtäväksi niiden loppuun syömisen, jonka hoidin jo saman illan aikana ihailun ja pelonsekaisten katseiden saattelemana.


Akin kämppä sekä oikealla Aki, Arisa ja Jesse.


Butch ja Mikael sekä oikealla DJ ja allekirjoittanut juuri judotreeneistä saapuneena.

Perjantaina otimme iisisti ja menimme koulusta n. 10 metrin päässä asuvan Akin kämpille hengailemaan. Kyseinen kämppä on malliesimerkki japanilaisesta yksiöstä, sillä keittiökin on oikeastaan vain lavuaari seinässä eikä esim. paikkaa pesukoneelle yksinkertaisesti ole. Vaatteet pitää joko pestä käsin tai viedä pesulaan. Hyvän sijaintinsa vuoksi kämpän vuokra on n. 640 euroa, eli on se asuminen näköjään tyyristä täälläkin.