Vuodenvaihde vuorikiipeillen

Japanissa ei uutenavuotena ammuta raketteja, vaan ihmiset käyvät lukuisilla temppeleillä sekä varsinkin pyhätöillä rukoilemassa ja esittämässä toivomuksia uudelle vuodelle (buddhismiin kuuluvat temppelit, shintolaisuuteen taas pyhätöt). Kyotossa sijaitseva Fushimi Inari Taisha on yksi näistä lukuisista pyhätöistä ja uudenvuoden aikoihin myös Japanin vilkkain sellainen. Kyseinen pyhättö koostuu vuoren rinnettä pitkin nousevasta n. 4 kilometriä pitkästä tuhansilla Torii-porteilla katetusta polusta (torii-portit ovat tyypillisiä shintolaispyhätöistä löytyviä punaisia puusta valmistettuja pieniä portteja). Uudenvuoden aattona sekä tammikuun 1. päivänä kyseisellä pyhätöllä vierailee yleensä n. 2,5 miljoonaa ihmistä, eli hulinaa on.

Japanilaiseen uuteenvuoteen kuuluu siis visiitti pyhätöllä jota yleensä seuraa myös riehakas yö karaokessa ja/tai izakayassa. Uudenvuoden aatto on tästä johtuen ainoa päivä koko vuonna jolloin junat kulkevat koko yön, sillä ihmisiä tulee ja menee jatkuvasti. Tammikuun ensimmäisenä päivänä pyhätöillä käynti jatkuu myös ja vaikka kaikki kaupat sekä virastot ovat kiinni, junat kulkevat yhä. Osa ihmisistä viettääkin siis koko yön juhlien ja jättää pyhättökäynnit seuraavalle päivälle. Itse päätimme ziljoonien muiden ihmisten tavoin kokea vuoden vaihtumisen pyhätöllä karaoken sijasta, sillä onhan se aina omanlaatuisensa kokemus. Mainittakoon myös, että uusivuosi on japanilaisille samanlainen perhettä yhdistävä aika, kuin mitä joulu on suomalaisille ja usein pyhättökäynnit tehdäänkin koko perheen voimin.


Odottelua Kyoton JR-asemalla ja Katie havainnollistamassa olemuksellaan kuinka hanurista kylmässä kökkiminen oli.

Reissu alkoi illallisella, jonka jälkeen odotimme kylmällä asemalla lähtöä pyhätölle sekä myöhässä tulleita japanilaisia kavereitamme n. 3 tuntia. Läppä kuitenkin lensi ja kahvi maistui mainiolta, eli nou hätä.


Väenpaljoutta pääportilla, daijut pyhätöllä sekä the jengi.


Kelloja ja ryysistä.

Heti porteista sisään selvittyämme löytyi paikan iso pääpyhättö, jossa ensin heitetään jumalille rahaa, sitten kilistetään kelloja ja esitetään toivomus uudelle vuodelle. Klo 23.55 asetuimme strategisesti lähelle kelloja ja kyseisellä paikalla koimme vuoden vaihtumisen sekä siitä johtuneen väkijoukon vauhkoontumisen. Vuoden vaihtuessa jengi suorastaan riehaantui ja älytön ryysis kelloille alkoi. Välillä vähän hirvitti pienempien puolesta, kun jengi tunki ja tallasi minkä ehti. Itselläni ei kaikkia päätä pidempänä ollut hätää, mutta silti oli kieltämättä välillä aika kuumottava meininki. Video on kuvattu ihmismassan keskeltä paettuamme eikä siinä oikein näy minkälainen ryysis keskellä oli, mutta ehkä yleismeininki välittyy.


Ryysiksestä selvittyämme alkoi kapuaminen vuoren korkeuksilla sijaitsevalle sisemmälle pyhätölle.

Torii-porteilla katettu matka vuoren rinteellä oli näyttävä ja mielenkiintoinen, vaikkakin melko hämärä. Tästä johtuen ei hyviä kuvia matkalta oikein kyennyt ottamaan, sillä valoa ei vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi oikein missään. Todennäköisesti valoisan sekä varsinkin auringonlaskun aikoihin kyseinen reitti onkin näkemisen arvoinen.


Matkan varrelle oli ripoteltu monenlaisia levähdyspaikkoja myyntikojuineen sekä pienempine pyhättöineen.


Tuntien pimeässä ja kylmässä kapuamisen jälkeen löysimme kuin löysimmekin etsimämme pyhätön, heitimme viimeiset pennimme jumalille ja kelloja soitellen esitimme toiveemme uudelle vuodelle. Huipulla pääsi myös ihailemaan Osakan valoja (joista kylläkin katoaa kaikki näyttävyys kuvissa).


Väsyneitä vuorikiipeilijöitä ja outoa porukkaa juna-asemalla.


Odottelua Kyoton JR-asemalla sekä välikuolema aamiaisella.

Pimeän, kylmän ja pitkän vuorikiipeilyreissun jälkeen oli vuorossa taas lähes muinaiseen superlauantaihin verrattavissa olevaa aamun odottelua ja väsymyksestä johtuvaa hajoilua. Asuntolaan ei ennen kello kuutta pääse ja junatkin kulkivat lähinnä n. tunnin välein. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä karaokeen, mutta vuorikiipeilyssä vierähtikin lähes koko yö, joten koimme parhaaksi vain odotella loppuyön asemalla ja palata pikimiten kotiin nukkumaan. Raskas, mutta hauska vuodenvaihde.

Jouluilua

23. päivä DJ:n vaihtariperhe järjesti pienimuotoisen jouluillanvieton jonne taiwanilaisen Uchanin kanssa lähdimme. DJ:llä on käynyt hyvä arpaonni perheitä valitessa, sillä kyseinen perhe on todennäköisesti kaikista vaihtariperheistä rennoin ja hauskin.


Ruokaa ja läpänheittoa.

DJ:n perheellä on mukava ja japanilaisittain tilava (suomalaisittain pieni) kämppä Higashi-Osakassa. Perheeseen kuuluu vanhemmat ja 3 lasta (10, 7 ja 5-vuotiaat) sekä isoäiti, joka myös asuu samassa taloudessa. Ainoastaan isoäidillä ja DJ:llä on omat huoneet ja vanhemmat jakavat makuuhuoneen kolmen lapsensa kanssa. Todennäköisesti perhe on saanut mukavan asunnon kohtuuhinnalla, koska Higashi-Osaka on melko kaukana ja esim. DJ:n koulumatka kestää noin tunnin sekä sisältää 2 junanvaihtoa. Asuminen Osakassa onkin yleisesti aika kallista.


DJ ja Uchan, kiroileva 4-vuotias Shuto, kiroileva vaari ja vaihtariperheen isän siskon poika (ei vielä kiroile).

Jouluaattona lähdimme vaihtariporukalla koulun lähellä sijaitsevaan yakinikumestaan. Yakiniku on japanilainen lihabuffet, jossa istutaan pienen grillin ympärillä ja paistetaan pieniä ja ohkaisia lihanpalasia. Yleensä tarjoilijat tuovat lautasellisen lihaa tilattaessa, mutta tässä mestassa homma toimi meiningillä seisova pöytä, eli yli 20 eri lihavaihtoehdosta käytiin itse hakemassa mitä sitten ikinä halusikaan ja niin paljon kuin halusikaan. Ruokavalikoima kyseisessä paikassa on muutenkin päätähuimaava ja koska sisään maksaa 20 euroa, oli vatsalaukkua venytettävä koko rahan edestä.


Kiinalaiset laittamassa ruualla ranttaliksi ja jengiä yakinikuilemassa.


Kiinalaisethan eivät tietenkään jaksaneet syödä puoliakaan hakemastaan ruuasta, jolloin jouduimme oman hyvinvointimme uhalla hoitamaan homman kunnialla loppuun (jäätelöä ja kakkua jaksoivat kyllä syödä...)


No comments.


Ruokakuolema.

Lopuksi vielä mainittakoon, että vaikka joulua vietettiinkin, niin täällä se ei ole läheskään yhtä iso juttu, kuin Suomessa. Japani ei ole kristitty maa eikä joulu ole muutenkaan missään mielessä aasialainen juhla. Jouluvaloja sun muita koristeita kuitenkin näkee ja japanilaiset tykkäävät kaikenlaisesta hömpötyksestä hirveästi, joten mikäpä sen parempi syy hömpötykselle, kuin joulu. Silti samanlaista joulutunnelmaa ei täältä löydy ja jouluaattokin on aivan tavallinen arkipäivä. Ainoa kansallinen vapaapäivä oli 23. päivä, sillä se sattuu olemaan keisarin syntymäpäivä. Tästä johtuen on itselläni joulukuu mennyt ihan siinä missä mikä muukin kuukausi. Varsinkin, kun säätkin ovat pysyneet about Suomen syksyä vastaavina (eli ei mitään valitettavaa, hähä). Siispä uuttavuotta odotellessa...

Kiireviikon hedelmiä

Huh. Täälläkin on vihdoin ja viimein ensimmäinen lukukausi pulkassa ja vuoden kiireisin viikko takana. Kaikkien kurssien loppuprojektit, presentaatio Suomesta kv-päivän yleisölle sekä lastentarhassa joulupukkina esiintyminen pitivät huolen siitä, että unta ei kauhesti tarvinnut, kun ei sille kerran ollut aikaa. Nyt on kuitenkin parin viikon mittainen loma aluillaan ja hyviä yöunia odotellaan innolla.

Suomipresentaation lisäksi viikon ylivoimaisesti suurin työllistäjä oli Japanese Business Culture -kurssin lopputyö. Tehtävänä oli demonstroida kaikkea oppimaamme informatiivisen näytelmän muodossa. DJ:n ja Jessen kanssa päätimme kuitenkin näytelmän sijasta videokuvata sarjan erilaisia businesstilanteita, jotka sitten sisällytimme informatiiviseen PowerPoint -esitykseen. Jokaisen videopätkän jälkeen kysyimme yleisöltä minkälaisia virheitä/syitä tapahtumiin he videoista löysivät ja kävimme sitten videoiden takana piilevän teorian PowerPointin avustuksella läpi.

Videoissa kuvataan Marukamaki Boomboxes -nimisen keskisuuren yrityksen toimintaa Japanin markkinoilla. Yrityksessä on kolme keskeistä hahmoa:

Toimitusjohtaja Marukamaki - tiukka, mutta reilu konkari jolla on useiden vuosien kokemus japanilaisista stereomarkkinoista (eng. slangissa boombox)
John Green - Toimitusjohtajan oikea käsi, joka on työskennellyt kyseisessä yrityksessä lähes koko uransa ajan.
Jesse Sliva - Suoraan koulun penkiltä värvätty lahjakas innovaattori, jolla on kuitenkin vielä paljon opittavaa japanilaisesta businesskulttuurista.

Kaikki videoiden pointit eivät todennäköisesti aukea, ellei japanilainen businesskulttuuri ole tuttu. Varsinkin nyt, kun informatiivisemmat PowerPoint -diat on jätetty pois. Toivottavasti videoista jää kuitenkin edes muutama naurahdus käteen, sillä juurikin viihdearvoon yritimme panostaa ja ehkäpä näistä voi myös täkäläisestä kulttuurista jotain oppiakin. 1. pätkän jälkeen ainakin pätkät 3 ja 4 ovat suositeltavaa katsottavaa.

Doing Business in Japan: Scene 1 - Opening
Doing Business in Japan: Scene 2 - "I'll think about it"
Doing Business in Japan: Scene 3 - "The meeting"
Doing Business in Japan: Scene 4 - "Preparing for negotiations"
Doing Business in Japan: Scene 5 - "Entertaining the wife"

Tässä vielä bonuksena pari kuvaa joulupukkikeikalta. Pakko myöntää, että pikkulapsille joulupukkina esiintyminen jännitti enemmän, kuin esim. runsaslukuiselle yleisölle Suomesta kertominen. Hommasta selviydyttiin kuitenkin kunnialla ja lauloipa joulupukki myös lapsikatraalle Petteri Punakuonon suomeksi. Toisen säkeistön jälkeen sanat oli kylläkin pakko keksiä itse, kun en niitä enää muistanut. Hyvinpä tuntui kuitenkin "petteri punakuonoo... hittokuenmuistasanojaaaa" uppoavan.


Pukki on aika ässä jätkä.


Hähä, eivät yltäneet riiviöt repimään parrasta.

Auringonlasku Osakassa

Kävimme Rodrigon kanssa katsastamassa Umeda Sky Buildingin juurella sijaitsevat saksalaiset joulumarkkinat, sillä monet vaihtariystävistämme työskentelevät siellä mm. ylihinnoiteltua bratwurstia myyden. Joulumarkkinat olivat melko normisettiä bratwursteineen ja jouluvaloineen, mutta itse Umeda Sky Buildingissä käynti oli todella mielenkiintoinen kokemus. Tässä siis muutama kuva Osakasta Sky Buildingin katolta auringonlaskun aikaan.


Yleiskuvaa Osakasta.


Ilta hämärtyy.

Aurigonlasku Sky Buildingin katolta oli suorastaan maaginen kokemus ja korkeuksista katseltuna Osaka näytti jotenkin jännittävältä sekä viettelevältä. Ikäänkuin kaupungin valoihin haluaisi vain sukeltaa ja antaa hulinan viedä mennessään, vaikka Osakan äärettömyys hieman pelottaakin.


Rodrigo laskeutumassa Sky Buildingin katolta, joulumarkkinoiden kuusipuu sekä itse Umeda Sky Building välimatkan päästä tarkasteltuna (kuvan pisin rakennus).