Team America pitämässä puheitaan.
Kaikki eivät mahtuneet yleisön eteen samalla kertaa, joten käppäilimme pitämään puheitamme aina pienissä maittain jaetuissa ryhmissä. Ryhmät olivat samat, kuin tervetuliaisjuhlassakin mutta, koska muut suomalaiset sekä herra Hollanti olivat jo palanneet puoli vuotta aikaisemmin kotiinsa, koitui kohtalokseni seisoa 5 kiinalaisen tytön kanssa edessä ja todistaa, kuinka jokainen heistä vuorollaan puhettaan pitäessään muuttui vollottavaksi kyynelmössöksi. Sainkin myöhemmin lempinimen "Terminaattori", sillä ilmeisesti itseni ja vieressäni vollottavien kiinalaisten välillä oli jonkinlainen kontrasti.
Vasemmalla kaikki vaihtarit koossa. Oikealla A-ryhmä ja Kaneko-sensei.
Uljaat nuoret sankarit tulevaisuus kirkkaana silmissään... tai ei sittenkään mitään.
Meikä ja Kaneko-sensei + jengiä.
On pakko sanoa, että Kaneko-sensei ei ole pelkästään yksi parhaista opettajista joita olen tavannut, vaan ehdottomasti yksi parhaista ihmisistä joita olen tavannut. En vieläkään käsitä, miten joku jaksaa olla niin positiivinen ja pirteä päivästä toiseen. Onkin siis annettava Kaneko-senseille suuri kiitos siitä, että ilman häntä en todennäköisesti olisi päässyt japanin kielen opiskelun suhteen läheskään siihen pisteeseen missä nyt olen.
Lopuksi oli luvassa leipää, sirkushuveja sekä yhteisvalokuvia.
Kuvissa DJ:n vaihtariperheen Toku (5 v.) sekä Japanin historiaa ja filosofiaa meille tämän lukukauden opettanut Park-sensei.
Myös osa-aikaduunissamme vietettiin läksiäisiä ja syötiin kengurunlihahampurilaisia.
Jengiä riitti ihan kiitettävästi.
Täällä päin maailmaa on siis kutakuinkin jäähyväiset jo sanottu ja suuri osa vaihtareista on jo palannut kotimaihinsa. Itsellänikin on tätä kirjoittaessa jo laukut pakattuna ja 21 tuntia kestävä halpislentoni lähtee muutamien päivien päästä, halusin sitä tai en. Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä minkälaisia kulttuurishokkeja Suomi minulle tarjoaa.
Vaikka minulla ei olisi ollut mitään tänne vielä pidemmäksikin aikaa jäämistä vastaan, ei paluu Suomeen kuitenkaan tarkoita ankeaa paluuta menneeseen, vaan lähinnä taas elämässä uuden sivun kääntämistä. Vaikka siis Suomessa ei olisi mikään muuttunut, olen itse muuttunut täällä niin paljon, että on paluunikin lähinnä taas uusi seikkailu vanhaan palaamisen sijasta. Jos elämä on siis kirja, käännetään siinäkin sivuja vain eteenpäin kunnes ne loppuvat sen sijaan, että vähän väliä palattaisiin jo luetuille sivuille. Kaipa se on siis tullut taas aika jälleen kerran kääntää sivua.
Nähdään Suomessa!
