Ruokajuttuja

Tiesin jo tänne tullessani japanilaisen ruuan olevan herkullista ja olin sitä jo aika paljon maistellut. Tästä johtuen en mitään uskomattomia ylläreitä ole täällä kokenut, mutta muutamia huomioita on silti tullut tehtyä. Tässäpä siis niistä muutama.

Riisiä on aina joka aterialla muodossa tai toisessa sekä usein myös misokeittoa. Aterian muut osat sitten usein vaihtelevatkin kovasti ja tyypillisessä ateriassa on usein pieni määrä montaa eri ruokalajia. Riisi on kuitenkin itse ateria ja se syödään aina loppuun. Jos riisikuppia ei ole syönyt tyhjäksi, ei ole syönyt ateriaansa loppuun. Kaikkea muuta voi kyllä jättää syömättä. Riisi onkin siis japaniksi "gohan" ja japaninkielinen sana aterialle on myös "gohan". Riisi = ateria. Hyviin pöytätapoihin kuuluu myös syödä riisikuppi todellakin tyhjäksi, eli yhtäkään riisinjyvästä ei saa jättää. Pienille lapsille opetetaan, että jokaisessa riisinjyvässä asuu 100 jumalaa ja tästä johtuen ne kannattaa siis syödä pois.

Suomalainen ateria on yleensä yksi iso lautasellinen. Täällä ateria koostuu lähinnä hyvin monesta pienestä kiposta ja kupista. Usein riisin ja misokeiton lisäksi on lihaa ja salaattia sekä eri kupissa vihanneksia, toisessa kupissa toisenlaisia vihanneksia ja kolmannessa kupissa hedelmiä jne. Kaikki aina hienosti sommiteltuna. Lisäksi päälautasella voi olla vaikka mitä, esim. eräällä illallisella kaalisuikaleiden, kinkun ja naudanlihan lisäksi lautasella oli myös 3 pientä ranskanperunaa ikäänkuin koristeena. Outoa ajatella, että keittiön tädit oikeasti näkevät kaiken sen vaivan vain siksi, että saisin lautaselleni 3 ranskanperunaa, mutta kaipa se on heille helppoa.

Kun Suomessa ruokalaji koostuu yleensä yhdestä hiilihydraattilähteestä (esim. peruna), yhdestä proteiinilähteestä (liha) ja salaatista, niin Japanissa saattaa samassa ateriassa olla vaikka sataa eri hiilarilähdettä. Eräällä illallisella oli mm. kulhollinen riisiä, kulhollinen nuudeleita, vähän perunasalaattia ja muutama ranskanperuna.

Nopeita hiilareita täällä siis saa vaikka kuinka paljon, mutta proteiini on melko niukilla. Sen myös tuntuu huomaavan japanilaisista, sillä en ole vielä nähnyt yhtäkään oikeasti lihaksikasta japanilaista vaikka urheilijoiden asuntolassa asunkin. Sen sijaan vähän liiankin laihoja (miehiä) on yllättävänkin paljon. Kuitenkin ylipainoiset japanilaiset ovat todella kiven alla ja jengi tuntuu pysyvän todella ihailtavassa kunnossa läpi elämän (paitsi satunnaiset kaljamahaiset hyvässä asemassa olevat pukumiehet). Vaikka kaikki ruoka onkin siis nopeaa hiilaria ja varsinkin Osakassa harrastetaan todella paljon friteeraamista, ovat annoskoot yleensä järkeviä ja tasapainoisia kasviksineen sekä erittäin terveellisine misokeittoineen jne. Saattaa myös olla, että liikalihavuuden puuttumiseen vaikuttaa yhteiskunnallinen mentaliteetti siitä, että kaikkien pitäisi pysyä hoikkina. Ylipainosta meinaan saatetaan mainita melko herkästi. Kansantautina täällä on lähinnä liiallisesta suolan käytöstä (mm. soija) johtuvat ongelmat.

Niin paljon, kuin japanilaisesta ruuasta pidänkin, on silti myös pakko laulaa oodi ruisleivälle. Suomessa ainoa leipä jota söin oli ruisleipä ja muutenkin varsinkin aamuisin kaikki hiilihydraattini olivat mahdollisimman hitaista lähteistä, kuten juurikin ruisleivästä. Täällä syön joka aamu kulhollisen riisiä ja noin klo 10.00 maksan siitä koulussa kovan hinnan, kun verensokerini laskevat ja meinaan nukahtaa kesken opetuksen. En edes aluksi tajunnut, että väsymykseni johtuu riisin aiheuttamasta verensokerivuoristoradasta, sillä olin niin tottunut vuosia jatkuneeseen ruisleivän mutusteluun ettei mieleeni juolahtanutkaan, että verensokerit saattavat heilahdella.

Sain taannoin paketin vaatteitani Suomesta, jonne rakas äitini oli myös laittanut yllärinä pussin ruisleipää. Vaikka en varsinaisesti mitään ruokaa Suomesta ole täällä ikävöinyt, oli ruisleipä silti aika kova juttu - ja ai että kuinka hyvin jaksoi, kun skippasi aamiaisella riisit ja sen sijaan söi ruisleipää. Ruisleivät kuitenkin loppuivat jo aikoja sitten, joten back to riisi. Verensokeriongelmaan olen kehittänyt hätäratkaisuksi klo 10.00 tauolla lähikaupasta ostettavan riisipallon jolla nostan verensokerini taas huippuun ja selviän 12.30 pidettävälle ruokatunnille asti. Pointtina siis, että syökää sitä ruisleipää, kun teillä kerran mahdollisuus siihen on!

No, vaikka minulla ei täällä maailman parasta leipää olekaan, niin ainakin vihreää teetä saa kitata kyllästymiseen asti. Kunnon vihreä tee on todella terveellistä ja se mm. nopeuttaa rasva-aineenvaihduntaa, parantaa kehon immuniteettia, puhdistaa kuonaa kropasta, parantaa insuliiniherkkyyttä ja vaikka mitä. Varsinaista superlitkua. Täällä sitä myös litkitään kuin vettä, sillä ruokailun yhteydessä juodaan aina teetä (kylmänä) veden sijasta ja en oikeastaan edes muista milloin olisin viimeksi juonut pelkkää vettä. Minulla on jatkuvasti kahden litran pönikkä vihreää teetä jääkaapissa ja sitä myös kuluu.

Vihreä tee myös rauhoittaa ja itse ainakin diggailen vihreän teen litkimisestä seuraavaa mukavaa ja rentoa leijailufiilistä. Suosittelen siis esim. iltaisin rauhoittumaan vihreän teen parissa. Vaikka siinä onkin kofeiinia, niin siinä on kuitenkin enemmän polyfenoneja (se rauhoittava ja terveysvaikutteinen ainesosa), joten kofeiini ei pääse potkimaan hereille. Taidan olla itse asiassa kehittänyt itselleni jo pienimuotoisen addiktion ja päivä ei vaan ole onnistunut jossei saa päivittäistä annostaan vihreä tee -euforiaa (parasta on leijailla koko päivän läpi teepäissään).

Sinänsä kuitenkin ehkä oudoin juttu mitä ruokaan tulee on se, että olen täällä ollessani laihtunut ainakin n. 4 kiloa. Tästä osa on tietenkin lihasta, koska en ole hirveästi jumpannut ja proteiiniakaan ei kauheita määriä ole saatavilla, mutta kyllä täällä on ihan läskiäkin lähtenyt. Syön lähes joka päivä kuitenkin nopeita hiilareita ja varsinkin rasvaista friteerattua ruokaa tulee syötyä niin usein, että välillä hirvittää. Välillä annoskoot ovat järkyttävän isoja, mutta toisaalta välillä annokset taas ovat hyvinkin pieniä ja koostuvat terveellisistä aineksista. Kaipa tässä siis ollaan vielä terveellisen puolella, kun pitkän aikavälin syömisiä tarkistellaan. Mielenkiinnolla odotan siis mihin suuntaan kroppa lähtee, kunhan pääsen vihdoin aloittamaan urheiluharrastukseni.