Superlauantai

Lauantaina pidettiin vaihtareiden tervetuliaisjuhla jonne saapuivat mm. useimpien kotimajoituksessa asuvien vaihtareiden perheet. Ainoa mitä tiesimme juhlasta oli, että meidän pitäisi pitää lyhyt esittelypuhe ja että siellä olisi ruokaa.

Homma alkoi muuttua epäilyttäväksi kun hetki ennen juhlaa kokoonnuimme luokkahuoneeseen jossa saimme ohjeet mm. siitä, että saapuisimme paikalle maittain lajitellussa parijonossa musiikin soidessa taustalla. Yli-innokkaaseen entranssiin ja yläfemmojen heittoon kannustettiin myös.

Saapuessamme konferenssitilaan odotti meitä siellä noin 150 ihmistä joista suuri osa puvut päällä. MC:n toivotettua uudet vaihtarit tervetulleiksi ja julistettuaan tapahtuman alkaneeksi kaiuttimista kajahti Black Eyed Peasin biisi "Let's get it started" ja yli-innokkaina - suorastaan riehakkaina - sekä yläfemmoja toisillemme ja yleisölle heittelevinä siirryimme konferenssitilan poikki jalustalle siistiin jälleen maittain lajiteltuun järjestykseen. Yksi kerrallaan MC esitteli meidät jonka jälkeen pidimme oman pienimuotoisen esittelypuheemme.

Herra Kikkoman pääsi taas iskemään kainaloista, kun edessä oli 150 japanilaista joille pitäisi itsensä kohta esitellä japaniksi semivirallisessa sekä semiomituisessa tapahtumassa. Esiintyminen jännittää aina enemmän tai vähemmän kokemuksesta huolimatta ja esiintyminen japaniksi kieltämättä jännitti vähän enemmän kuin normaali presentaatio. Homma meni kaikilta kuitenkin nappiin, vaikka vähän paremminkin olisi voinut valmistautua jos olisi etukäteen tiennyt minkäluonteinen tapahtuma on kyseessä.

Toisaalta tämäntyylinen esiintyminen/juhla/pressitilaisuus on ilmeisen japanilainen, sillä telkkarissakin näkee jatkuvasti julkimoita promoamassa elokuviaan seisoen siistissä rivissä puvut päällä ja antamassa jonkin mukavan kommentin yksi kerrallaan. Olisihan se siis pitänyt tietää.

Esittelyjen jälkeen olikin sitten aika syödä jälleen kerran uskomattoman hyvää ruokaa ja sosialisoitua vieraiden kanssa mm. tietokilpailun parissa, jossa vieraat saivat listan kysymyksiä eri maista ja joihin he sitten kävivät kyselemässä vaihtareilta vastauksia.


1: Vieraita toivotetaan tervetulleiksi. 2: Vaihtarit odottavat entranssiaan. 3: Sosialisoitumista.

Alkushokeista huolimatta tapahtuma oli kuitenkin oikein mukava ja onnistunut sekä siitä oli helppo jatkaa vaihtariporukalla Karaokeen hyvän fiiliksen vallitessa. Olimme anoneet Rodrigon kanssa perjantaina itsellemme luvan olla koko yön poissa joten tiedossa oli pitkä ilta.


Karaokea! Meininkiä! Kaljaa! Pilli!

Karaokessa vallitsi jopa edellistä kertaa parempi meininki ja huoneen keskellä sijaitsevaa tyhjää tilaa käytettiin esiintymislavana ja tanssilattiana milloin mitenkin. Karaokessa rokattuamme pari tuntia lähdimme kohti Umedaa ja yhtä siellä sijaitsevista lukuisista izakaya-mestoista. Izakaya on tyypillinen japanilainen pubi/ravintolayhdistelmä jossa varataan huone pariksi tunniksi ja tilataan sitten kiinteään hintaan niin paljon ruokaa ja juomaa kuin haluaa. Izakayassa lärvien vetäminen onkin siis erittäin kustannustehokasta ja tavanomaista Japanissa. Täällä ei ole läheskään samoissa määrin samanlaista yökerho- ja baarikulttuuria kuin Suomessa, vaan kaveriporukat viettävät lähinnä bileiltojaan juurikin izakayan tyyppisissä mestoissa.


DJ järkyttämässä japanilaisia sekä Andrea, Homare, Sayo ja Tomohiro Umedassa matkalla izakayaan.

Japanissa on tapana käyttää kasvomaskia flunssaisena ettei rykimällä tartuttaisi tautiansa muihin. DJ oli jo jonkin aikaa sairastellut, joten päättipä hänkin hakea kaupasta kasvomaskin kuten tapana on. Musta mies kasvomaskin kanssa Japanissa on jo sellaisenaan paikallisille nähtävyys, mutta siinä vaiheessa kun DJ piirsi maskiinsa nenän ja suun, tuli koko touhusta jotain eeppistä.



John ja DJ pohtimassa mitä tilata sekä yleistä hengailua ja karaokea (of course) izakayassa.

Karaokepaikassa ja varsinkin izakayassa nautittujen juomien jälkeen alkoi meininki olla jo päätähuimaavaa, mutta ilta vasta nuori. Lähdimmekin siis izakaya-aikamme päätyttyä kohti Captain Kangaroo nimistä baaria jossa nautittuamme friteerattua sydänkohtauskanaa lähdimme tsekkaamaan minkälainen on japanilainen yökerho. Captain Kangaroo oli jo täynnä ulkomaalaisia joka oli itseasiassa aika ikävää. Miksi tulla Japaniin asti ja hengata baarissa joka on täynnä australialaisia?

Pahin järkytys oli kuitenkin vasta yökerhoon päästyämme, kun tajusimme koko paikan olevan täynnä kiimaisia brittejä, ausseja ja muita ulkomaalaisia ainoana tarkoituksenaan saada seuraa illaksi. Paikalla olleet japanilaisetkin olivat selvästi hakemassa vain gaijinia kainaloonsa ja meininki oli aika hirveää. Vähän niinkuin keskiverto suomalainen yökerho, mutta vain tuhat kertaa iljettävämpänä. Tiesin jo valmiiksi, että japanilaisilla ei ole samanlaista yökerhokulttuuria kuin esim. suomalaisilla ja nyt myös konkreettisesti koin sen. Kärjistetysti voisikin siis sanoa, että täkäläisestä yökerhosta ei takuuvarmasti löydä yhtäkään normaalia japanilaista. Never again.

Yön viimeinen juna Ibarakiin lähtee klo 00.48 ja aamulla junaliikenne alkaa klo 6.00. Asuntolaan ei myöskään ole asiaa klo 23.00 - 6.00 välisenä aikana. Poistuttuamme yökerhosta noin neljän aikoihin alkoi porukka olla jo aika rikki puoliltapäivin aloitetun juhlimisen johdosta, joten päätimme vain etsiä lähimmän lähikaupan, ostaa ruokaa ja hengailla kello kuuteen asti. Paikalliset lähikaupat ovat aivan mahtavia, sillä ne ovat auki 24/7 ja niissä myydään kaikkea mahdollista. Alkoholijuomiakin myydään kellon ympäri jos niille tarvetta on.


DJ ottamassa aikalisää asemalla ja Yodobashi-Umedan edusta tyhjänä.

On lähes järkyttävää kuinka hiljaista joka paikassa on aamuyöstä vaikka nämä samat paikat ovat aivan tupaten täynnä ihmisiä päivisin. Umedan juna-asemakin oli suorastaan aavemainen vain muutaman kodittoman padun istuskellessa penkeillä, Yodobashi-Umedan edustasta puhumattakaan.

Loppuiltamme meni lähinnä kylmiä valmisruokia syöden ja nuokkuen. Kello 6.00 junat lähtivät taas liikenteeseen ja lähdimme Rodrigon ja myös Ibarakissa asuvan filippiinivaihtari Butchin kanssa kotia kohti. Junassakin oli melko hiljaista ja kyydissä oli lisäksemme vain muutamia tyyppejä ilmeisesti aikaisin menossa töihin sekä muita koko yön seikkailemassa olleita väsyneitä juhlijoita.

Superlauantai oli melko rankka mutta kaikesta huolimatta hauska kokemus. Tajusin myös hetki sitten, että puhuin koko illan japania alkoholin tehokkaasti tuhotessa kielimuurit ja estot. Ei siis ainakaan kielen opiskelun kannalta huono keikka.