Kieltä oppii parhaiten, kun joku vähän kuristaa

Liityimme taannoin DJ:n kanssa koulun judoseuraan, joka kuitenkin osoittautui pienimuotoiseksi pettymykseksi. OGU on japanilaisittain melko pieni yliopisto, joten seurat ovat pienempiä kuin voisi kuvitella eikä judo ole huithapeleiden keskuudessa se lajeista suosituin (se kun välillä jopa sattuu ja tukka voi mennä sekaisin). Tästä johtuen seurassa oli ainoastaan 3 jäsentä, jotka kaiken lisäksi ovat viime aikoina olleet teillä tietämättömillä, joten treenit olivat aika kälyisiä osanottajapulan vuoksi.

Lisäksi DJ treenaa tällä hetkellä isäntäperheensä äidin kanssa juostavaa maratoonia varten ja itseäni oli jo kauan vaivannut kaipuu jo Suomessa aloitetun brassijujutsuharrastuksen pariin (Brazilian Jiu-Jitsu). Tästä johtuen päätimme ainakin toistaiseksi jättää judoilut väliin DJ:n keskittyessä juoksemiseen. Itselläni taas kävi niinkin hyvä tuuri, että kevyellä Googlauksella löysin parin junapysäkin päästä Higashi-Yodogawasta BJJ-dojon, jossa kävin tutustumassa ja jo ensimmäiset painitkin suorittamassa.

Dojo oli melko odotetun japanilainen, eli pieni, hassussa paikassa ja vähän sekainen. Positiivisia yllätyksiä olivat kuitenkin mm. paikan kova taso sekä yllättävän rento ja hauska meininki. BJJ:n brasilialaisuus näkyy muihin traditionaalisiin budolajeihin verratessa mm. siten, että meininki on yleisesti paljon rennompaa eikä tiukkoja traditioita dojoetiketin suhteen ole (esim. toisin kuin vaikkapa karatessa tai judossa tatamille astuessa ja siltä poistuessa ei tarvitse kumartaa jne). Sama henki vallitsee myös Suomessa, mutta silti oli kovin yllättävää, että porukka tuntui olevan vieläkin humoristisemmalla meiningillä liikenteessä, kuin kotikonnuilla (vaikka kovaa treenasivatkin).

Toisaalta Japanissahan tässä ollaan ja dojolla se näkyi varsinkin kielenkäytössä. Japanin kielessä on monta erilaista puhetyyliä joista yleisimpiä ovat kohtelias masu-muoto, superkohtelias keigo sekä kavereiden kesken käytettävä puhekieli. Kaikki aloittavat kielen opiskelun aina masu-muodosta, sillä sen kanssa ei ole vaaraa olla epäkunnioittava ja sitä käytetään mm. vanhemmille tai muuten vain ylempiarvoisemmille ihmisille puhuttaessa. Ongelmana pelkän masu-muodon opiskelussa taas on, että keskustelut kavereiden kesken ovatkin sitten kovin eri kielellä käytyjä ja kavereiden kesken masu-muodon käyttö tuntuu todella typerältä. Vähän kuin puhuisi kirjakieltä kavereilleen.

Dojolla taas kaikki puhuvat toisilleen hyvin kohteliaasti ja ennen dojolla käyntiäni koko maassaoloni aikana minulle ei oltu puhuttu niin kohteliaasti muualla, kuin luokkahuoneessa kieltä opiskellessamme (asiakaspalvelijat käyttävät vielä kohteliaampaa keigoa, joka onkin taas jälleen täysin erilaista). Tästä johtuen dojo onkin todella mainio paikka kohteliaan puhetyylin treenaamiseen ja koululla voin sitten jatkaa rennomman puhetyylin treenaamista kavereiden kanssa. En myöskään halua saada 100-0 turpaani joka viikko vain siksi, että en osaa puhua tarpeeksi kunnioittavasti itseäni monia vuosia kauemmin treenanneille. Pieni fyysinen uhka siis lisää opiskelumotivaatiota oikein mainiosti.


Suita Jiu-Jitsun päävalmentaja Shinkawa-sensei sekä allekirjoittanut + yleistä mähinää dojolla.