Japanilaiseen uuteenvuoteen kuuluu siis visiitti pyhätöllä jota yleensä seuraa myös riehakas yö karaokessa ja/tai izakayassa. Uudenvuoden aatto on tästä johtuen ainoa päivä koko vuonna jolloin junat kulkevat koko yön, sillä ihmisiä tulee ja menee jatkuvasti. Tammikuun ensimmäisenä päivänä pyhätöillä käynti jatkuu myös ja vaikka kaikki kaupat sekä virastot ovat kiinni, junat kulkevat yhä. Osa ihmisistä viettääkin siis koko yön juhlien ja jättää pyhättökäynnit seuraavalle päivälle. Itse päätimme ziljoonien muiden ihmisten tavoin kokea vuoden vaihtumisen pyhätöllä karaoken sijasta, sillä onhan se aina omanlaatuisensa kokemus. Mainittakoon myös, että uusivuosi on japanilaisille samanlainen perhettä yhdistävä aika, kuin mitä joulu on suomalaisille ja usein pyhättökäynnit tehdäänkin koko perheen voimin.
Odottelua Kyoton JR-asemalla ja Katie havainnollistamassa olemuksellaan kuinka hanurista kylmässä kökkiminen oli.
Reissu alkoi illallisella, jonka jälkeen odotimme kylmällä asemalla lähtöä pyhätölle sekä myöhässä tulleita japanilaisia kavereitamme n. 3 tuntia. Läppä kuitenkin lensi ja kahvi maistui mainiolta, eli nou hätä.
Väenpaljoutta pääportilla, daijut pyhätöllä sekä the jengi.
Kelloja ja ryysistä.
Heti porteista sisään selvittyämme löytyi paikan iso pääpyhättö, jossa ensin heitetään jumalille rahaa, sitten kilistetään kelloja ja esitetään toivomus uudelle vuodelle. Klo 23.55 asetuimme strategisesti lähelle kelloja ja kyseisellä paikalla koimme vuoden vaihtumisen sekä siitä johtuneen väkijoukon vauhkoontumisen. Vuoden vaihtuessa jengi suorastaan riehaantui ja älytön ryysis kelloille alkoi. Välillä vähän hirvitti pienempien puolesta, kun jengi tunki ja tallasi minkä ehti. Itselläni ei kaikkia päätä pidempänä ollut hätää, mutta silti oli kieltämättä välillä aika kuumottava meininki. Video on kuvattu ihmismassan keskeltä paettuamme eikä siinä oikein näy minkälainen ryysis keskellä oli, mutta ehkä yleismeininki välittyy.
Ryysiksestä selvittyämme alkoi kapuaminen vuoren korkeuksilla sijaitsevalle sisemmälle pyhätölle.
Torii-porteilla katettu matka vuoren rinteellä oli näyttävä ja mielenkiintoinen, vaikkakin melko hämärä. Tästä johtuen ei hyviä kuvia matkalta oikein kyennyt ottamaan, sillä valoa ei vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi oikein missään. Todennäköisesti valoisan sekä varsinkin auringonlaskun aikoihin kyseinen reitti onkin näkemisen arvoinen.
Matkan varrelle oli ripoteltu monenlaisia levähdyspaikkoja myyntikojuineen sekä pienempine pyhättöineen.
Tuntien pimeässä ja kylmässä kapuamisen jälkeen löysimme kuin löysimmekin etsimämme pyhätön, heitimme viimeiset pennimme jumalille ja kelloja soitellen esitimme toiveemme uudelle vuodelle. Huipulla pääsi myös ihailemaan Osakan valoja (joista kylläkin katoaa kaikki näyttävyys kuvissa).
Väsyneitä vuorikiipeilijöitä ja outoa porukkaa juna-asemalla.
Odottelua Kyoton JR-asemalla sekä välikuolema aamiaisella.
Pimeän, kylmän ja pitkän vuorikiipeilyreissun jälkeen oli vuorossa taas lähes muinaiseen superlauantaihin verrattavissa olevaa aamun odottelua ja väsymyksestä johtuvaa hajoilua. Asuntolaan ei ennen kello kuutta pääse ja junatkin kulkivat lähinnä n. tunnin välein. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä karaokeen, mutta vuorikiipeilyssä vierähtikin lähes koko yö, joten koimme parhaaksi vain odotella loppuyön asemalla ja palata pikimiten kotiin nukkumaan. Raskas, mutta hauska vuodenvaihde.
2 kommenttia:
Hyvin valittu kokemukseksi heidän tavoistaan. Karaokea voi laulaa koti-Suomessakin, mutta portteja täällä ei oo eikä kellojakaan. Kullakin on omat rituaalinsa.
Tuli tähän merkintään törmätessäni mieleen, että eilen kun ryhmästä oli niin harva paikalla niin japanin opettaja kertoi tärkeimmät vuosittaiset juhlat Japanissa. Siinä tuli esiin vaikka mitä nyt keväällä, ja erityisesti kirsikankukkajuhla. Niistä olisi mukava nähdä kuvia sitten =)
Lähetä kommentti