Sota Suitassa

Toiselta nimeltään Kopa JAM13 -niminen jujutsuturnaus jonne dojomme sensei kehotti myös minua osallistumaan. En ollut ennen kilpaillut ko. lajissa ja olin alunperin ajatellut treenata ensin täällä kaikessa rauhassa ja kilpailla vasta sitten Suomessa, mutta käyhän se näinkin. Ennen kisoja en oikein tiennyt muuta kuin, että kilpailen avoimessa sarjassa (eli ei painorajoituksia) ja tulisin todennäköisesti ottelemaan kaksi matsia.

Kisat pidettiin Suita Budokanissa joka oli todella iso vanhan japanilaisen linnan näköinen vain kamppailulajeille omistettu rakennus. Sisältä löytyikin tilat vaikka mille taistelulajille kendosta karateen. Paikka oli hyvä muistutus siitä, että tottahan toki Japani onkin monen kamppailulajin kotimaa.


Muutama nopeimmista lämmittelemässä sekä sääntöpalaveri.


Treenikavereita Suita Jiu-Jitsusta mähisemässä ja hiomassa taktiikkaa.

Seniorisarjan finaali.

Ensimmäisen matsini alkaessa oli jännitys aikamoinen. On aina omanlaatuisensa kokemus, kun täytyy kamppailla monien kymmenien silmäparien edessä kaveria vastaan joka yrittää joko kuristaa, murtaa käteni tai vääntää niveliäni muuten vain väärään suuntaan. Lisäksi olin koko paikan ainoa ulkomainen kisaaja ja vielä älyttömän iso, eli toisinsanoen triplasti kiinnostava. Painetta siis löytyi, joka näkyi matsissa kevyenä sähläämisenä, mutta ennen kaikkea aivan liian varman päälle pelaamisena, jonka vuoksi myös hävisin matsin todella todella tiukasti.

Ensimmäinen vastustajani oli minua huomattavasti pienempi, mutta aivan uskomattoman vahva. Matsi alkoi ensin minulle huonosti, mutta pääsin nopeasti rytmiin kiinni ja todennäköisesti matsi olisi pian kääntynyt omaksi edukseni - elleivät housuni olisivat revenneet. Matsi keskeytettiin, seurakaveri lainasi minulle housunsa ja aloitimme taas kamppailun pystystä. Tällä kertaa kumpikaan ei kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi ja aika loppui. Vastustaja voitti todella tiukasti hänen edukseen menneen alun ansiosta. Jälkeenpäin kyllä harmitti, sillä hermostuneisuuteni takia pelasin aivan liian varman päälle ja housujen repeäminen ensimmäisessä matsissa on jotain todella sanoinkuvaamattoman typerää.



Toiseen matsiin otin kuitenkin virheistäni hyvin opiksi ja olin muutenkin rennompi. Kokemattomuus näkyi yhä kevyenä sähläyksenä, mutta muuten matsi meni hyvin ja voitin suvereenilla pistejohdolla.



Jälkeenpäin minulle selvisi myös, että vaikka hävisin ensimmäisen matsini, olin kuitenkin matsieni aikana tehnyt eniten pisteitä koko avoimessa painoluokassa ja tämän ansiosta voitin koko painoluokan pääpalkinnon: upouuden ja coolin mustan jiujitsupuvun! Voitin siis sarjani, vaikka nippa nappa hävisin ekan matsini. Ei voinut kuin olla tyytyväinen.


Palkintojenjakotilaisuudessa uutta pukua vastaanottamassa sekä kiitos ja kumarrus.


Kaikki kilpailijat yhteiskuvassa.


Onnellinen kamppailija.


Kisojen jälkeen jäi osa porukasta sparrailemaan rennosti, kun enää ei tarvinnut hampaat irvessä vääntää. Oikealla kulmamies Tim ja treenikavereita Suita Jiu-Jitsusta.


Päätinpä siis myös itsekin koeajaa uuden pukuni!


Silmäkulma violettina ja veren maku suussa. Hieno laji!

Kyseiset kisat olivat kokemuksena ehdottomasti yksi parhaista, joita olen täällä saanut. Nyt oikeasti ymmärrän miksi monet sanovat, että yhdet kisat vastaavat sataa treenikertaa. Opin aivan valtavasti lajista ja itsestäni yhden päivän aikana. Kyseiset kisat olivat myös itselleni ensimmäiset, mutta onnistuin silti nappaamaan mukaani hienon pääpalkinnon. Vaikka suoritukseni ei siis ollutkaan täydellinen, en kyllä voi valittaakaan.

Mutta suurin syy miksi kisat olivat niin mahtava kokemus oli kisoissa vallinnut yhteishenki. Oli aivan mahtavaa, kun seurakaverit kannustivat ja tukivat sekä heitä oli myös aivan mahtava kannustaa. Kisojen virallisesti päätyttyä ja kaiken sen kisoja edeltäneen jännityksen lauetessa oli myös muiden kilpailijoiden kanssa todella hauska sparrata ja heittää läppää.

Olin todella vaikuttunut siitä, miten urheilu voi todellakin yhdistää ihmisiä. Olin paikan ainoa länsimainen kisajaa (ja sen lisäksi kooltani huomiota herättävä), mutta en missään vaiheessa tuntenut itseäni mitenkään ulkopuoliseksi tai vastaavaa. Ihmiset kannustivat ja tukivat siinä missä muitakin ja moni halusi mielenkiintoisen kokemuksen vuoksi sparrata ison ulkomaalaisen kanssa. Kokonaisuutena siis todella hieno kokemus ja mikä parasta, pääsen elämään sen uudestaan maaliskuussa pidettävissä seuraavissa kisoissa! Pitäkääpä siis peukkuja :)