Great Teacher Marukamaki

Lähes meinasi tämäkin juttu hukkua tuonne kaiken arkisuuden sekaan mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Apua euron heikentymiseen ja yleisten elinkustannusten kattamiseen löytyi koulukaverin kautta, joka työskentelee "It's a Small World" -nimisessä English Caféssa eräänlaisena englanninopettajana ja tarjosi samaa työtä myös minulle ja DJ:lle.

Työhaastattelussa lähinnä rupattelimme muutaman tunnin niitä näitä paikan kahden omistajan ja muiden työntekijöiden kanssa ja homma oli oikeastaan sillä selvä. Työt alkoivat tammikuun puolivälissä ja tällä hetkellä työskentelen kahtena päivänä viikossa yhteensä 8 tunnin ajan. Palkka on 1200 jeniä tunnilta, eli n. 10 euroa.

Itse työnkuva on oikeastaan vain hengailla ja keskustella asiakkaiden kanssa englanniksi. Ei siis oikeastaan kovinkaan paha nakki ja suurin haaste onkin ainoastaan puheenaiheiden keksiminen. Samaa olemme muutenkin jo harrastaneet lähes joka päivä koulun I-Chat Loungessa, jonne japanilaiset opiskelijat tulevat treenaamaan englantia yhdessä opettajien ja vaihtareiden kanssa. Paitsi, että nyt meille siis tietenkin maksetaan kyseisestä hommasta, joten toivottavaa olisi, että asiakkaat myös oppisivat jotain pelkän hauskanpidon lisäksi.


"It's a Small World" English Café.

Itse "kahvila" ei välttämättä ole kahvila sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä paikka on tavallinen asunto Shin-Osakassa sijaitsevan kerrostalon 7. kerroksessa, joka on vain muokattu täyttämään kahvilan tarpeet raahaamalla kämppä täyteen mukavia tuoleja ja virvoitusjuomia.


Työntekijöiden lärvit sisään tultaessa, toinen pomoistani Jun sekä yleistä rupattelua lauantaipäivänä.

Muita työntekijöitä on tällä hetkellä minun lisäkseni 5 + 2 pomoa. Japanilaiset Takayo ja Shinji sekä suomalainen Eric (puoliksi japanilainen) joka oli myös viime vuonna OGU:n vaihtareita ja tällä hetkellä ainoa henkilö jonka kanssa silloin tällöin vaihdan muutaman sanan suomeksi. Californialaisia löytyy kaksin kappalein: kovaääninen alfa-uros-bodari Caleb sekä tietenkin DJ. Venäläinen Julia pyöri kuvioissa hetken, mutta lähti nyt pariksi kuukaudeksi kotona käymään. Samoin australialais-korealainen Cuong Huynh, jota en ole edes vielä nähnyt enkä tiedä näenkö, koska kukaan ei tiedä milloin kaveri aikoo palata.


Shinji, Eric ja Takayo paskartelemassa suklaafondueta ystävänpäiväkemuissa.

Koska paikka on ollut toiminnassa vasta vähän aikaa ja se ei välttämättä ole kaikkein helpoiten löydettävissä, ei hirveätä asiakasruuhkaakaan ole. Toinen työvuoroistani on tiistaisin, joka on yksi viikon hiljaisimmista päivistä. Usein tiistain työvuoro tarjoaakin siis hyvän sauman opiskelulle tai vaikkapa treenejä edeltäville päiväunille. Lauantai taas on ylivoimaisesti vilkkain päivä ja useimmat vakioasiakkaista vierailevatkin juuri lauantaina, kuten vaikkapa Shunji: n. 60-vuotias japanilainen herrashenkilö, joka on asunut Osakassa koko elämänsä ja nähnyt todennäköisesti joka ikisen elokuvan jonka on käsiinsä saanut. Shunji onkin malliesimerkki hyvästä asiakkaasta, sillä hänen kanssaan oppiminen on molemminpuolista Shunjin treenatessa englantiaan kertomalla minulle mm. Osakan historiasta.

Vaikka asiakkaita on vähän, ei se tunnu haittaavan kahta omistajaa Junia ja Hirokoa. He ovat oikeastaan kehottaneet meitä olemaan mainostamatta paikkaa, jotta se ei houkuttelisi "vääränlaisia" asiakkaita. "It's a Small World" tuntuisikin olevan heille enemmänkin kutsumus, kuin vakava business ja ilmeisesti heillä riittää ihan hyvin rahaa tämän kutsumuksen pyörittämiseen: Hiroko omistaa kaksi iltakoulua ja Junilla on 3 eri työtä.

Japanilaiset opiskelevat koulussa englantia, mutta kielten opiskelu on aika heikolla mallilla japanilaisissa kouluissa ja se perustuukin lähinnä valmiiden lauseiden ulkoaopiskeluun. Keskusteluharjoittelua ei ole yhtään ja onkin todella tavanomaista, että japanilaiset osaavat lukea ja kirjoittaa todella edistynyttä englantia, mutta itse kielen kuullun ymmärtäminen sekä puhuminen on lähes mahdotonta. Puhumista vaikeuttaa myös se, että kirjoitetut ääntämisohjeet ovat aina kirjoitettu katakanalla ja katakanojen luonteesta johtuen ne tekevät oikeaoppisesta ääntämisestä mahdotonta. Esim. lause "Could you give me some water?" olisi katakana-englannilla kutakuinkin "Kurudu yuu gibu mii samu watoru?".

Mahdollisuutta kunnolliseen englanninkielisen keskustelun harjoittamiseen ei siis oikeastaan ole muualla kuin kalliissa yksityisissä iltakouluissa, joissa useissa myös asiakaskunta on hyvin sekalaista ja tyypillinen ongelma-asiakas on eläkkeellä oleva vanha kääkkänä ukko, jolla on aivan liikaa aikaa ja aivan liian vähän käytöstapoja. Tästä johtuen Jun ja Hiroko ovatkin siis halunneet tarjota japanilaisille huomattavasti iltakoulua halvemman vaihtoehdon englannin harjoittelemiseen ja kaiken lisäksi täysin ilman kääkkäniä ukkoja.

Tämmöisen duunin, kun saisi Suomessakin, niin enpä kyllä valittaisi. Valitettavasti se taitaa olla mahdotonta, joten parempi siis nauttia työnteosta, kun kerran kyseisessä hauskassa työpaikassa työskentelyyn vielä mahdollisuus on.