Kupla nimeltä Japani

[Disclaimer: Blogimerkintä perustuu yhden ihmisen subjektiivisiin kokemuksiin sekä sisältää yleistämistä. Lue omalla vastuullasi!]

Japanilla on pitkä historia eristäytyneenä saarivaltiona ja sitä se on tavallaan vieläkin. Vaikka maa onkin varsinkin toisen maailmansodan jälkeen länsimaistunut urakalla, pitävät mm. vaikeahko kieli (kirjoittaminen varsinkin) sekä omalaatuinen ja hierarkinen työkulttuuri ulkomaalaiset yllättävän tehokkaasti rannikolla. Näiden lisäksi lähes olematon sosiaaliturva pitää myös huolen siitä, että ns. elintasopakolaisia ei Japani houkuttele. Muistelisinkin lukeneeni, että Japanin väestöstä vain n. 1,6 % on ulkomaalaisia.

Euroopassa maat ovat niin lähellä toisiaan, että niistä on pakko tietää jotakin. Japanissa naapurit joista jotakin tiedetään ovat lähinnä Kiina ja Korea. Pelkällä japanin kielellä pärjää ja 130 miljoonan ihmisen väestö pitää huolen siitä, että maan sisältä löytyy ihan tarpeeksi tekemistä. Maantieteellisesti Japani on kutakuinkin samaa kokoluokkaa Suomen kanssa. Suomessa asuu 5 miljoonaa ihmistä, täällä 130 miljoonaa ihmistä. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki: Japanin maasto on vuoristoista ja koko maasta asumiskelpoista aluetta on vain noin 30 %. Kovin on tiivistä.

Vuoristoinen maasto on myös aiheuttanut sen, että entisaikoina ihmiset asuivat eristetyissä yhteisöissä joissa yhteistyö oli elinehto. Tämä on suuresti vaikuttanut japanilaiseen mentaliteettiin sekä kulttuuriin ja näkyy tänäkin päivänä varsinkin japanilaisena "ganbaru" -asenteena (suom. tee/tehdään parhaamme). Tavallaan siis sisäänpäin lämpeävää porukkaa, mutta ei välttämättä niin negatiivisella tavalla, kuin kyseinen termi yleensä antaa odottaa. Sen sijaan itselleni japanilaiset ovat ehkä vähän hupsua porukkaa, välillä aika hölmöjäkin.

Mielestäni japanilainen televisio kuvastaa hyvin japanilaista mentaliteettia. Asuntolan ruokalassa katsomme joka aamiaisella paikallista "Huomenta Suomi" -vastinetta. Suomessa aamulla voi nauttia mm. kotimaisista- sekä kansainvälisistä uutisista, poliittisesta keskustelusta ja vähemmän poliittisesta, mutta kuitenkin järkevästä keskustelusta jne. Japanissa teemat ovat aina kutakuinkin samat: Ensin reportaasi jostakin hyvin paikallisesta asiasta esim. maanantaina toimittaja kiersi ravintoloita Osakassa ja haastatteli ihmisiä. Jutun suuri uutinen oli, että japanilaiset eivät oikeastaan pidäkään wasabista (sushin kanssa syötävä japaninpiparjuuritahna). Seuraavaksi seuraa yleensä reportaasi siitä, kuinka joku menee jonnekin syömään jotakin ja kuinka se on todella maukasta. Samalla studiokasvot nyökyttelevät taustalla "Kylläpä on varmaan todella hyvää!". Seuraavaksi seuraa kansainvälisiä uutisia, jos niitä voi siksi sanoa. Paras esimerkki kv-uutisista on, kun irakilainen toimittaja heitti Bushia taannoin kengällä, joka olikin päivän ainoa uutisaihe. Jutussa ei vaivauduttu sen kummemmin kertomaan mikä oli vierailun poliittinen tarkoitus tai muuta olennaista, mutta hidastettua kuvaa lentävästä kengästä toistettiin ainakin sata kertaa itsestäänselvien kommenttien säestämänä "Tässä olisi voinut käydä pahasti!".

Toisinsanoen elän siis melko täydessä uutispimennossa. En varsinaisesti tiedä mitä japanilaisissa kouluissa opetetaan, mutta ainakaan japanilainen televisio ei anna odottaa paljoakaan ihmisten yleissivistyksestä. Yhteiskunnallisia keskusteluja onkin siis aivan turha odottaa, sillä ihmiset eivät tiedä pahemmin mitä Japanin ulkopuolella tapahtuu saatika millaista siellä on. Nuoriso (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) ei tietenkään tiedä edes mitä Japanin sisällä tapahtuu, paitsi tietenkin uusimmat elokuvat ja suosituimmat bändit. Ulkomaalaiset ovat myös jotakin aivan hämmästyttävää mm. siksi, että ne ovat niin harvinaisia ja tästä johtuen mielikuvat ulkomaalaisista ovat lähinnä japanilaisesta televisiosta opittuja, eli stereotyyppisiä ja joskus naiiveja.

Kaikki tämä kuulostaa varmaan melko pahalta, mutta tässä vaiheessa on kuitenkin pakko myöntää, että itselleni se ei ainakaan sitä ole. Oikeastaan nautin siitä, että ihmisille puhuessani minun ei tarvitse kuunnella iltapäivälehdistä opittuja valmiiksi pureskeltuja poliittisia mielipiteitä tai olla jotakin mieltä joka ikisestä yhteiskunnallisesta asiasta. Japanilaiset ovat vähän hassuja pööpöilijöitä, mutta sen takia heidän kanssaan onkin usein niin hauskaa. Täällä ollessani olen ruvennut miettimään, että suomalaiselta nuorisolta vaaditaan yllättävän paljon. Ehkä välillä liikaakin? Jokaisesta asiasta pitää olla mielipide ja aina pitää tiedostaa, tiedostaa sekä vielä vähän tiedostaa. Media syöttää ihmisille valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä, joita sitten toistetaan kovaan ääneen ja ollaan yhteiskunnallisesti aktiivisia ajattelevia, tiedostavia ihmisiä sun muuta, vaikka aiheen todellisia taustoja ei olla vaivauduttu edes objektiivisesti tutkimaan.

Suomalainen yleissivistyneisyys on tietenkin huippujuttu, sitä ei käy kieltäminen. Ihmiset ovat perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu ja itsenäisiä. Välillä on kuitenkin ihan kiva vain heittää nollat tauluun ja pööpöillä kuplassa. Saatan tehdä suomalaisin standardein itsestäni idiootin myöntämällä, että kyllä, tällä hetkellä minua kiinnostaa oikeasti enemmän minkä laulun aion laulaa huomenna karaokessa, kuin vaikkapa konflikti Gazassa. Maassa maan tavalla? Eipä taida elämässä mikään ikinä olla mustavalkoista.