Toei Movie Land

Kyoton paikkeilla sijaitsee Toei Movie Land, eli vähän kuin paikallinen Muumimaailma, mutta muumien sijasta samurailla ja ninjoilla varustettuna. Koko päivä meni muu... samuraimaailmassa palloillessa, mutta siitäpä ei sen kummempaa syvällistä kerrottavaa ole joten kuvat puhukoon puolestani.


Koko mesta on replika Edo-periodin (1603-1868) aikaisesta Japanista.


Kummitustaloon jonotusta ja taiwanilainen Uchan juuri kummitustalosta nippa nappa selvinneenä.


Ninja kauppaamassa rihkamaa ja toinen ninja ylittämässä taloja.


Akiko pinteessä ja thaimaalainen Alisa jakamassa oikeutta.


Vasemmanpuoleisessa kuvassa tutorit: Akiko, Miyako, Tomohiro, ? ja Shota.


Pitkän päivän päätteeksi iski väsy.


Lasten sateenvarjomaja kotimatkalla.

Täällä sataa melko usein ja sateenvarjot kuuluvat japanilaiseen elämäntyyliin lähes samoissa määrin, kuin riisi. Joka perheellä on varmaan sata sateenvarjoa, koska niitä vaan vuosien varrella jostain syystä kertyy. Ihan luovaa ylimääräisten sateenvarjojen hyötykäyttöä siis näiltä lapsilta.

Nara

Ah, viikonloppu ja elämä täynnä mahdollisuuksia. Mikäpä siis sen parempi tapa aloittaa, kuin lähtemällä porukalla koulun lähellä sijaitsevaan izakayamestaan.



Suurin osa vaihtariporukasta lähti jälleen lauleskelemaan karaokea. DJ:n ja Jessen kanssa päätimme kuitenkin lähteä korealaisten vaihtareiden kanssa suoraan izakayaan, jossa sitten vietimmekin koko loppuillan. Korealaiset puhuvat loistavaa japania mutta eivät lähes yhtään englantia, joten kyseessä oli jälleen hauska ja tehokas kielikylpy.

Jesse on asunut Hawaiilla suurimman osan elämästään ja DJ on myös syntynyt siellä. Jouduimmekin siis suurten moraalisten kysymysten eteen tilatessamme "Pearl Harbor" -nimiset drinkit (oikeanpuolimmainen kuva) ja todetessamme niiden maistuvan todella herkullisilta.

Izakayasta lähdimme kuitenkin hyvissä ajoin kotiin, sillä aamulla oli melko aikainen lähtö Naraan Rodrigon, Jessen ja DJ:n kanssa.


Junamatka Naraan kesti n. tunnin.

Nara on vähän pienempi kaupunki Kyoton pohjoispuolella, joka on kuuluisa temppeleistään ja varsinkin isosta puistostaan josta löytyy hienojen temppelien lisäksi n. 1200 kesyä peuraa. Tarina kertoo, että Takenomikazuchi-no-mikoto -niminen jumala vieraili Naran alueella sijaitsevalla vuorella vaalealla peuralla ratsastaen. Tästä johtuen peurat julistettiin pyhiksi ja yhdenkin peuran vahingoittaminen oli kuolemalla rangaistava teko vuoteen 1637 asti. Toisen maailmansodan aikoihin peurojen pyhimyksen status korvattiin kansallisaarteen statuksella.


Ensimmäiset Narassa vastaantulleet temppelirakennukset ja peura.


Peurojen maassa kekseillä varustettu mies on kuningas.

Ympäri puistoa löytyi kojuja joissa myytiin pieniä keksipaketteja peuroille syötettäväksi. Keksit tuntuivat olevan kovaa herkkua ja elikot tiesivät mitä halusivat. Ihan fiksuja peuroja muutenkin, sillä nostamalla kädet ilmaan pystyi niille kommunikoimaan keksien loppuneen, jolloin ne jättivät heti rauhaan. Kuulemma jotkut peurat osaavat myös jopa kumartaa ihmisille kiitokseksi jne.


Ota siitä tymä poro!

Kancho on japanilainen pikkulasten harrastama ärsyttävä tapa jossa käsillä muodostetaan eräänlainen pistooli, joka sitten tökätään sen kummemmin hienostelematta pahaa aavistamattoman uhrin rektaalialueelle. En tiedä miksi, mutta ihan sama - maassa maan tavalla siis.



Henkilökohtainen turistiopasarmeijamme.

Palloilessamme puistossa kompuroi ohitsemme vanha japanilainen mies. En tiedä meinasiko ukko kompastua tuijottaessamme meitä (tai ehkä DJ:tä), mutta kysyimme kuitenkin kävikö mitenkään ja yllätykseksemme rupesi hän puhumaan ihan kohtuullista englantia kanssamme. Paljastui, että kyseinen ukkeli opiskeli eläkepäivillään paikallisessa kansalaisopistossa englantia ja toimi vapaaehtoisena turistioppaana Naran puistossa. Kiitokseksi siitä, että opetimme hänelle rumia englanninkielisiä sanoja (omasta pyynnöstään) lupasi hän toimia oppaanamme puistossa.

Hetken päästä törmäsimme myös joukkoon samalla kielikurssilla opiskelevia naisia jotka olivat kaikki myös vapaaehtoisia oppaita ja hekin toki innostuivat päästessään näyttämään meille paikkoja sekä päästessään puhumaan englantia. Mikäpä siinä, jokaisella oli nyt henkilökohtainen turistiopas loppureissun ajan. Sanoinkuvaamattoman ystävällistä porukkaa täällä.


Hugeja kultakaloja, munkki seuralaisensa kanssa ja sisäänkäynti Todai-ji:n alueelle.


Matkalla kohti Todai-ji:tä ja itse temppeli.

Todai-ji on vuonna 743 rakennettu temppeli jonka sisältä löytyy aivan jäätävän iso Buddha. Temppeli on aikojen saatossa tuhoutunut ja uudelleenrakennettu muutamaankin kertaan, joten nykyään se on n. 40% alkuperäistä kokoaan pienempi ja esim. temppelin kahta isoa pagodaa ei enää ole. Vaikuttava näky joka tapauksessa.





Jäätävän iso Buddha ja joku muuten vaan jäätävä kaveri.

Buddhan oikea käsi on hiukan pystyssä keskisormi eteenpäin taivutettuna. Näin Buddha siis toteaa "Älä huolehdi, minä suojelen sinua". Vasen käsi taas on ojennettuna vastaanottavaan asentoon, tarkoittaen "Antakaa minulle rukouksenne".


Yksi temppelin vartijoista ja onnea tuottava reikä.

Todai-ji:tä ja Buddhaa vartioi monta isoa ja hurjan näköistä patsasta. Temppelin sisältä löytyy myös tukirakennetolppa jossa on todella ahdas kolo. Kuulemma tästä kolosta jos mahtuu läpi, niin onni suosii. Itsehän sain pääni koloon, jonka jälkeen totesin kyseessä olevan kääpiöden katalan juonen.

The kids aren't allright

Eräs japanilainen professori kertoi taannoin luennoineensa monissa eurooppalaisissa yliopistoista ja olleensa todella positiivisesti ihmeissään eurooppalaisten opiskelijoiden tasosta. Opiskelijat osaavat monia kieliä, seuraavat mitä maailmalla tapahtuu, ovat päämäärätietoisia ja haluavat oikeasti oppia asioita. Kaikkea siis mitä tyypillinen japanilainen yliopisto-opiskelija ei hänen mukaansa ole.

Olimme jo ennen tätä kommenttia huomioineet japanilaisten opiskelijoiden olevan paikoitellen melko lapsellisia, mutta vasta nyt ryhdyimme oikeasti miettimään asiaa: Campusalue on aivan tupaten täynnä japanilaisia jotka yrittävät suorastaan hiki otsassa olla ultracooleja ja lähes aina epäonnistuvat surkeasti. Parikymppisten opiskelijoiden käsitys siitä mikä on coolia vastaa about suomalaisen peruskoululaisen käsitystä.

Arviolta n. 80% campusalueella vastaantulevista ihmisistä on liioitellun löysästi käveleviä tupakkaa polttavia huonoryhtisiä mätisäkkejä, jotka pukeutuvat toinen toistaan oudommin ja blondaavat hiuksiansa. Paras paikka polttaa röökiä ja istua liioitellun coolisti on tietenkin campusalueella sijaitsevan McDonaldsin edessä, koska jenkkien sydärisafka on kuitenkin äärimmäisen katu-uskottavaa yo!

Länsimaiset ovat melko suosittuja sekä ihmeellisiä Japanissa ja campusalueella meitä vasta tuijotetaankin. Pahimpia tuijottajia ovat kuitenkin pienet jätkäporukat jotka ilmeisesti kokevat meidät uhaksi cooliudelleen ja yrittävät kavereidensa edessä esiintyä alfauroksina välillä jopa sortuen länkkäreihin kohdistuvaan naureskeluun. Mistään jatkuvasta ivaamisesta ei kuitenkaan ole kyse vaan lähinnä silloin tällöin sivusilmällä näkee, kun meitä osoitellaan ja välillä joku ehkä yrittää vähän naurahtaa.

Japanilaisten miespuolisten opiskelijoiden kanssa käydyt keskustelut ovat nekin joskus päättyneet oudosti, kun 10 minuuttia ensitapaamisesta alkavat japanilaiset kyselemään länsimaisesta aikuisviihteestä ja naisista. Yksi kaveri oli jo ihan valmis esittelemään pornosivuja yhdellä kv-keskuksen aulassa olevista tietokoneista. Välillä olen jopa kiitollinen kielimuurin olemassaolosta jotta voin välttyä tällaisilta kohtaamisilta.

Mistä tämä kaikki sitten johtuu? Sinänsä japanilaisten opiskelijoiden käytöksen syyt ovat helppo ymmärtää: Japani on hyvin hierarkinen maa ja yläasteelta lähtien eletään tiukkojen sääntöjen vallitessa. Koulupuvut, ei korvakoruja, ei läväreitä, siisti kampaus jne. Kaikista käyttäytymisnormeista puhumattakaan. Tätä jatkuu aina lukioon asti ja tukahdutettu teinikapina jyllää sisimmässä aina siihen pisteeseen asti, kun lukiosta valmistutaan ja teini-ikää päästään vihdoin viettämään yliopistoon. Yhtäkkiä saakin pukeutua niinkuin haluaa ja kukaan ei pidä kuria tai käske mitä tehdään. Bileet!

Kreisiin pukeutumiseen yksi pieni osasyy voi myös olla se, että Osakan alueella todella on se 9 miljoonaa ihmistä. Saapuessani Osakaan kutsuinkin paikkaa kasvottomien kaupungiksi, sillä suomalaisena on jotenkin mahdotonta käsittää kuinka suuri määrä ihmisiä tällä alueella oikeasti asuu. Jos näen jonkun tyypin jokapäiväisellä reitilläni kouluun, voin olla aika varma etten välttämättä näe samaa tyyppiä enää ikinä ihmismassan seasta. Pukeutumalla mahdollisimman visuaalisesti nuoriso yrittää siis todennäköisesti tuoda esiin yksilöllisyyttään tukahdetun teini-iän purkamisen lisäksi.

Täkäläisiin yliopistoihin on ilmeisen vaikea kuitenkin päästä. Niinpä lukion loppupuolella alkaa jo hirveä pänttääminen iltakouluineen kaikkineen. Pänttääminen loppuu kuitenkin heti, kun yliopistoon päästään sisälle ja siellä keskitytään lähinnä hengailuun ja bilettämiseen. Yllättävän moni ei myöskään edes halua yliopistoon ja sitä kautta takaisin hierarkiseen työelämään pukeutumis- ja käyttäytymisnormeineen, vaan he jäävät suosiolla perustason duuneihin.

Kaikesta huolimatta Japanin nuoriso ei kuitenkaan ole toivotonta, sillä hyviäkin tyyppejä on paljon, vaikka he ovatkin selvästi vähemmistössä. Hyvä esimerkki ovat mm. tutorit jotka eivät välttämättä edes puhu englantia, mutta haluavat silti auttaa vaihtareita ja tutustumalla eri kulttuureihin avartaa omaa maailmankatsomustaan. Useat tutoreista ovat myös jo nuoresta iästään huolimatta matkustelleet ulkomailla ja vaikka kyseessä olisikin ollut vain lomareissu, niin kansainvälisen kokemuksen huomaa mm. siitä, että he osaavat katsoa nenäänsä pidemmälle ja tajuavat maailmassa olevan muutakin kuin campuksen McDonalds.

Tästä kaikesta johtuen olemme ottaneet jälleen yhden tavoitteen lisää vaihtariajallemme: Näyttää japanilaisille, että liikaa yrittämättäkin voi olla cool ja että esim. hyvässä ryhdissä ei ole mitään vikaa. Paljon on siis suoraselkäistä kävelyä tiedossa.

Superlauantai

Lauantaina pidettiin vaihtareiden tervetuliaisjuhla jonne saapuivat mm. useimpien kotimajoituksessa asuvien vaihtareiden perheet. Ainoa mitä tiesimme juhlasta oli, että meidän pitäisi pitää lyhyt esittelypuhe ja että siellä olisi ruokaa.

Homma alkoi muuttua epäilyttäväksi kun hetki ennen juhlaa kokoonnuimme luokkahuoneeseen jossa saimme ohjeet mm. siitä, että saapuisimme paikalle maittain lajitellussa parijonossa musiikin soidessa taustalla. Yli-innokkaaseen entranssiin ja yläfemmojen heittoon kannustettiin myös.

Saapuessamme konferenssitilaan odotti meitä siellä noin 150 ihmistä joista suuri osa puvut päällä. MC:n toivotettua uudet vaihtarit tervetulleiksi ja julistettuaan tapahtuman alkaneeksi kaiuttimista kajahti Black Eyed Peasin biisi "Let's get it started" ja yli-innokkaina - suorastaan riehakkaina - sekä yläfemmoja toisillemme ja yleisölle heittelevinä siirryimme konferenssitilan poikki jalustalle siistiin jälleen maittain lajiteltuun järjestykseen. Yksi kerrallaan MC esitteli meidät jonka jälkeen pidimme oman pienimuotoisen esittelypuheemme.

Herra Kikkoman pääsi taas iskemään kainaloista, kun edessä oli 150 japanilaista joille pitäisi itsensä kohta esitellä japaniksi semivirallisessa sekä semiomituisessa tapahtumassa. Esiintyminen jännittää aina enemmän tai vähemmän kokemuksesta huolimatta ja esiintyminen japaniksi kieltämättä jännitti vähän enemmän kuin normaali presentaatio. Homma meni kaikilta kuitenkin nappiin, vaikka vähän paremminkin olisi voinut valmistautua jos olisi etukäteen tiennyt minkäluonteinen tapahtuma on kyseessä.

Toisaalta tämäntyylinen esiintyminen/juhla/pressitilaisuus on ilmeisen japanilainen, sillä telkkarissakin näkee jatkuvasti julkimoita promoamassa elokuviaan seisoen siistissä rivissä puvut päällä ja antamassa jonkin mukavan kommentin yksi kerrallaan. Olisihan se siis pitänyt tietää.

Esittelyjen jälkeen olikin sitten aika syödä jälleen kerran uskomattoman hyvää ruokaa ja sosialisoitua vieraiden kanssa mm. tietokilpailun parissa, jossa vieraat saivat listan kysymyksiä eri maista ja joihin he sitten kävivät kyselemässä vaihtareilta vastauksia.


1: Vieraita toivotetaan tervetulleiksi. 2: Vaihtarit odottavat entranssiaan. 3: Sosialisoitumista.

Alkushokeista huolimatta tapahtuma oli kuitenkin oikein mukava ja onnistunut sekä siitä oli helppo jatkaa vaihtariporukalla Karaokeen hyvän fiiliksen vallitessa. Olimme anoneet Rodrigon kanssa perjantaina itsellemme luvan olla koko yön poissa joten tiedossa oli pitkä ilta.


Karaokea! Meininkiä! Kaljaa! Pilli!

Karaokessa vallitsi jopa edellistä kertaa parempi meininki ja huoneen keskellä sijaitsevaa tyhjää tilaa käytettiin esiintymislavana ja tanssilattiana milloin mitenkin. Karaokessa rokattuamme pari tuntia lähdimme kohti Umedaa ja yhtä siellä sijaitsevista lukuisista izakaya-mestoista. Izakaya on tyypillinen japanilainen pubi/ravintolayhdistelmä jossa varataan huone pariksi tunniksi ja tilataan sitten kiinteään hintaan niin paljon ruokaa ja juomaa kuin haluaa. Izakayassa lärvien vetäminen onkin siis erittäin kustannustehokasta ja tavanomaista Japanissa. Täällä ei ole läheskään samoissa määrin samanlaista yökerho- ja baarikulttuuria kuin Suomessa, vaan kaveriporukat viettävät lähinnä bileiltojaan juurikin izakayan tyyppisissä mestoissa.


DJ järkyttämässä japanilaisia sekä Andrea, Homare, Sayo ja Tomohiro Umedassa matkalla izakayaan.

Japanissa on tapana käyttää kasvomaskia flunssaisena ettei rykimällä tartuttaisi tautiansa muihin. DJ oli jo jonkin aikaa sairastellut, joten päättipä hänkin hakea kaupasta kasvomaskin kuten tapana on. Musta mies kasvomaskin kanssa Japanissa on jo sellaisenaan paikallisille nähtävyys, mutta siinä vaiheessa kun DJ piirsi maskiinsa nenän ja suun, tuli koko touhusta jotain eeppistä.



John ja DJ pohtimassa mitä tilata sekä yleistä hengailua ja karaokea (of course) izakayassa.

Karaokepaikassa ja varsinkin izakayassa nautittujen juomien jälkeen alkoi meininki olla jo päätähuimaavaa, mutta ilta vasta nuori. Lähdimmekin siis izakaya-aikamme päätyttyä kohti Captain Kangaroo nimistä baaria jossa nautittuamme friteerattua sydänkohtauskanaa lähdimme tsekkaamaan minkälainen on japanilainen yökerho. Captain Kangaroo oli jo täynnä ulkomaalaisia joka oli itseasiassa aika ikävää. Miksi tulla Japaniin asti ja hengata baarissa joka on täynnä australialaisia?

Pahin järkytys oli kuitenkin vasta yökerhoon päästyämme, kun tajusimme koko paikan olevan täynnä kiimaisia brittejä, ausseja ja muita ulkomaalaisia ainoana tarkoituksenaan saada seuraa illaksi. Paikalla olleet japanilaisetkin olivat selvästi hakemassa vain gaijinia kainaloonsa ja meininki oli aika hirveää. Vähän niinkuin keskiverto suomalainen yökerho, mutta vain tuhat kertaa iljettävämpänä. Tiesin jo valmiiksi, että japanilaisilla ei ole samanlaista yökerhokulttuuria kuin esim. suomalaisilla ja nyt myös konkreettisesti koin sen. Kärjistetysti voisikin siis sanoa, että täkäläisestä yökerhosta ei takuuvarmasti löydä yhtäkään normaalia japanilaista. Never again.

Yön viimeinen juna Ibarakiin lähtee klo 00.48 ja aamulla junaliikenne alkaa klo 6.00. Asuntolaan ei myöskään ole asiaa klo 23.00 - 6.00 välisenä aikana. Poistuttuamme yökerhosta noin neljän aikoihin alkoi porukka olla jo aika rikki puoliltapäivin aloitetun juhlimisen johdosta, joten päätimme vain etsiä lähimmän lähikaupan, ostaa ruokaa ja hengailla kello kuuteen asti. Paikalliset lähikaupat ovat aivan mahtavia, sillä ne ovat auki 24/7 ja niissä myydään kaikkea mahdollista. Alkoholijuomiakin myydään kellon ympäri jos niille tarvetta on.


DJ ottamassa aikalisää asemalla ja Yodobashi-Umedan edusta tyhjänä.

On lähes järkyttävää kuinka hiljaista joka paikassa on aamuyöstä vaikka nämä samat paikat ovat aivan tupaten täynnä ihmisiä päivisin. Umedan juna-asemakin oli suorastaan aavemainen vain muutaman kodittoman padun istuskellessa penkeillä, Yodobashi-Umedan edustasta puhumattakaan.

Loppuiltamme meni lähinnä kylmiä valmisruokia syöden ja nuokkuen. Kello 6.00 junat lähtivät taas liikenteeseen ja lähdimme Rodrigon ja myös Ibarakissa asuvan filippiinivaihtari Butchin kanssa kotia kohti. Junassakin oli melko hiljaista ja kyydissä oli lisäksemme vain muutamia tyyppejä ilmeisesti aikaisin menossa töihin sekä muita koko yön seikkailemassa olleita väsyneitä juhlijoita.

Superlauantai oli melko rankka mutta kaikesta huolimatta hauska kokemus. Tajusin myös hetki sitten, että puhuin koko illan japania alkoholin tehokkaasti tuhotessa kielimuurit ja estot. Ei siis ainakaan kielen opiskelun kannalta huono keikka.