Rähinää okonomiyakin voimalla

Yliopiston japanilaisilla opiskelijoilla alkoi loma jo viime kuun puolivälissä ja lähes kaikki koulun fasiliteetit ruokala mukaanlukien ovat kiinni aina marraskuun loppuun asti. Tilapäistä apua tähän hätään tarjosi kuitenkin Kaneko-sensein A-ryhmälle pitämä okonomiyaki-oppitunti. Okonomi tarkoittaa suomeksi kutakuinkin "mitä ikinä haluatkaan" ja yaki tarkoittaa paistettua. Voisi siis tehdä johtopäätöksen, että okonomiyaki on vähän, kuin täkäläinen vastine pyttipannulle.

Yleensä okonomiyaki (ja sen sukulainen takoyaki) assosioidaan hyvin vahvasti Osakan alueeseen, mutta kyseessä on kuitenkin koko maahan levinnyt ruoka jonka ainekset vaihtelevat alueittan. Tavallisimmin okonomiyakitaikina valmistetaan kuitenkin sekoittamalla jauhoja, kananmunia, raastettua jamssia, silputtua kaalia ja vettä. Taikinan sekaan heitellään sitten mitä huvittaa mm. äyriäisiä, lihaa, sipulia ja juustoa jne. Kun piirakat/munakkaat/pizzat/whatever on paistettu molemmin puolin, heitetään päälle vielä okonomiyakikastiketta sekä majoneesia.


Ainekset sekaisin ja paistumaan. Meiningissä mukana myös C- ja D-ryhmiä opettava Fukui-sensei.


Okonomiyakin tuoksu houkutteli paikalle myös nälkäisiä korealaisia ja Masuda-sensein.


Om nom nom nom nom.

Okonomiyakitankkaus oli paikallaan, sillä sunnuntaina vielä Copa Alma -nimiset jujutsukisat, joihin olin valmistaunut lähes koko helmikuun viettämällä askeettista elämää ilman juhlimista, lähes joka päivä treeneissä käyden.


Ihmisiä riitti.

Kisat pidettiin samassa paikassa, kuin viimeksi mutta tällä kertaa ihmisiä oli aivan jäätävä määrä. Kilpailijoita yksinään oli jo yli 300 kpl, kun viimeksi vielä mahduimme kaikki samaan kuvaan. Tämän lisäksi paikalla oli myös tietenkin kilpailijoiden perheitä ja kavereita, ikäänkuin luomassa vielä bonuspaineita jo valmiiksi jännittävässä tilanteessa. Matsejakin käytiin neljällä matolla viime kerran kahden sijaan ja silti kisoissa vierähti yhteensä lähes 8 tuntia.


Allekirjoittanut poseeraamassa kisoista saamansa T-paidan kanssa sekä odottamassa kohta alkavaa seuraavaa matsiaan (leposyke 180). Suita Jiu-Jitsun seurakaverit myös meiningissä mukana.

Vaikka kyseessä ei ollutkaan enää ensimmäinen kilpailukerta, oli jännitys silti ilmeisesti väenpaljoudesta johtuen aivan eri luokassa, kuin viime kerralla. Matseja oli tiedossa myös paljon enemmän, sillä kisasin nyt myös avoimen painoluokan lisäksi 100,5 -kiloisten sarjassa. Tilannetta ei helpottanut myöskään se, että jouduin odottamaan ensimmäistä matsiani lähes 4 tuntia ja koko päivän kestänyt jatkuva jännitys kävi jo yllättävän hyvin kisakunnon päälle.

Matsatessani järkytyksekseni jouduinkin toteamaan, että kaikki vähäinen räjähtävyyteni, nopeuteni ja kestävyyteni olivat tipotiessään ja matsini olivat aikamoista kamppailua varsinkin itseäni vastaan. Onnistuin kuitenkin voittamaan kaikista viidestä matsistani neljä (+1 noshow) ja sijoituin täten 100,5 -kiloisissa 1. sijalle ja avoimessa painoluokassa 47 kilpailijan joukosta kapusin 3. sijalle.


Oikein blingblingiäkin antoivat.

Vaikka olinkin melko pettynyt omaan suoritukseeni, menivät kisat loppupeleissä kuitenkin hyvin. Tahmainen fiilis jäi silti kaivelemaan hampaankoloon joten ei auta, kuin treenata lisää ja laittaa ensi kerralla kunnon show pystyyn. Sitä ennen aion kuitenkin antaa itselleni sen verran anteeksi, että vedän kunnon lärvit paikatakseni ne monet hauskat hetket jotka missasin treenatessani kisoja varten, sekä juhlistaakseni tällä viikolla alkavaa kolmen viikon mittaista kevätloman alkua!

Tuutin täydeltä minua

Itsehän en tietenkään ole täällä ainoa ihminen kameran kanssa, joten olenkin pyrkinyt haalimaan myös muiden ottamia kuvia, lähinnä itsestäni... tietenkin. Tässäpä siis osa niistä, vaikkakin melko pienikokoisina sillä tallennuslähteenä on toiminut lähinnä Facebook. Kuvat ovat sieltä sun täältä, suurpiirteisessä aikajärjestyksessä, mutta silti aika sillisalaattina. Onhan sitä näköjään tullut pööpöiltyä.


Vaihtareiden tervetuliaisjuhla ja kova meininki izakayassa.


Tohei Movie Land


Satunnainen kuva toiselta Naran keikalta ja Kobea.


Osaka Expo Parkista sekä kuva vielä tuoreista ja kielitaidottomista A-ryhmän vaihtareista ensimmäiseltä maassaoloviikolta.


Arashiyama.


Muutama julkaisukelpoinen kuva Osakan yöelämästä.


Pööpöilyä ja hengailua I-Chatissa.


Lisää I-Chattia.


Ja vielä!


Kunnianosoitus kuppinuudelien isälle, Doing Business in Japan "promokuva", random kuva I-Chatista ja random kuva izakayasta.


Allekirjoittanut ja Mikael pitämässä esitelmää mistäs muustakaan, kuin Suomesta sekä gaijin-alienit I-Chatissa.


Viime viikonlopun koko yöksi venynyt "työvuoron jälkeiset muutamat oluet" -sessio.

Great Teacher Marukamaki

Lähes meinasi tämäkin juttu hukkua tuonne kaiken arkisuuden sekaan mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Apua euron heikentymiseen ja yleisten elinkustannusten kattamiseen löytyi koulukaverin kautta, joka työskentelee "It's a Small World" -nimisessä English Caféssa eräänlaisena englanninopettajana ja tarjosi samaa työtä myös minulle ja DJ:lle.

Työhaastattelussa lähinnä rupattelimme muutaman tunnin niitä näitä paikan kahden omistajan ja muiden työntekijöiden kanssa ja homma oli oikeastaan sillä selvä. Työt alkoivat tammikuun puolivälissä ja tällä hetkellä työskentelen kahtena päivänä viikossa yhteensä 8 tunnin ajan. Palkka on 1200 jeniä tunnilta, eli n. 10 euroa.

Itse työnkuva on oikeastaan vain hengailla ja keskustella asiakkaiden kanssa englanniksi. Ei siis oikeastaan kovinkaan paha nakki ja suurin haaste onkin ainoastaan puheenaiheiden keksiminen. Samaa olemme muutenkin jo harrastaneet lähes joka päivä koulun I-Chat Loungessa, jonne japanilaiset opiskelijat tulevat treenaamaan englantia yhdessä opettajien ja vaihtareiden kanssa. Paitsi, että nyt meille siis tietenkin maksetaan kyseisestä hommasta, joten toivottavaa olisi, että asiakkaat myös oppisivat jotain pelkän hauskanpidon lisäksi.


"It's a Small World" English Café.

Itse "kahvila" ei välttämättä ole kahvila sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä paikka on tavallinen asunto Shin-Osakassa sijaitsevan kerrostalon 7. kerroksessa, joka on vain muokattu täyttämään kahvilan tarpeet raahaamalla kämppä täyteen mukavia tuoleja ja virvoitusjuomia.


Työntekijöiden lärvit sisään tultaessa, toinen pomoistani Jun sekä yleistä rupattelua lauantaipäivänä.

Muita työntekijöitä on tällä hetkellä minun lisäkseni 5 + 2 pomoa. Japanilaiset Takayo ja Shinji sekä suomalainen Eric (puoliksi japanilainen) joka oli myös viime vuonna OGU:n vaihtareita ja tällä hetkellä ainoa henkilö jonka kanssa silloin tällöin vaihdan muutaman sanan suomeksi. Californialaisia löytyy kaksin kappalein: kovaääninen alfa-uros-bodari Caleb sekä tietenkin DJ. Venäläinen Julia pyöri kuvioissa hetken, mutta lähti nyt pariksi kuukaudeksi kotona käymään. Samoin australialais-korealainen Cuong Huynh, jota en ole edes vielä nähnyt enkä tiedä näenkö, koska kukaan ei tiedä milloin kaveri aikoo palata.


Shinji, Eric ja Takayo paskartelemassa suklaafondueta ystävänpäiväkemuissa.

Koska paikka on ollut toiminnassa vasta vähän aikaa ja se ei välttämättä ole kaikkein helpoiten löydettävissä, ei hirveätä asiakasruuhkaakaan ole. Toinen työvuoroistani on tiistaisin, joka on yksi viikon hiljaisimmista päivistä. Usein tiistain työvuoro tarjoaakin siis hyvän sauman opiskelulle tai vaikkapa treenejä edeltäville päiväunille. Lauantai taas on ylivoimaisesti vilkkain päivä ja useimmat vakioasiakkaista vierailevatkin juuri lauantaina, kuten vaikkapa Shunji: n. 60-vuotias japanilainen herrashenkilö, joka on asunut Osakassa koko elämänsä ja nähnyt todennäköisesti joka ikisen elokuvan jonka on käsiinsä saanut. Shunji onkin malliesimerkki hyvästä asiakkaasta, sillä hänen kanssaan oppiminen on molemminpuolista Shunjin treenatessa englantiaan kertomalla minulle mm. Osakan historiasta.

Vaikka asiakkaita on vähän, ei se tunnu haittaavan kahta omistajaa Junia ja Hirokoa. He ovat oikeastaan kehottaneet meitä olemaan mainostamatta paikkaa, jotta se ei houkuttelisi "vääränlaisia" asiakkaita. "It's a Small World" tuntuisikin olevan heille enemmänkin kutsumus, kuin vakava business ja ilmeisesti heillä riittää ihan hyvin rahaa tämän kutsumuksen pyörittämiseen: Hiroko omistaa kaksi iltakoulua ja Junilla on 3 eri työtä.

Japanilaiset opiskelevat koulussa englantia, mutta kielten opiskelu on aika heikolla mallilla japanilaisissa kouluissa ja se perustuukin lähinnä valmiiden lauseiden ulkoaopiskeluun. Keskusteluharjoittelua ei ole yhtään ja onkin todella tavanomaista, että japanilaiset osaavat lukea ja kirjoittaa todella edistynyttä englantia, mutta itse kielen kuullun ymmärtäminen sekä puhuminen on lähes mahdotonta. Puhumista vaikeuttaa myös se, että kirjoitetut ääntämisohjeet ovat aina kirjoitettu katakanalla ja katakanojen luonteesta johtuen ne tekevät oikeaoppisesta ääntämisestä mahdotonta. Esim. lause "Could you give me some water?" olisi katakana-englannilla kutakuinkin "Kurudu yuu gibu mii samu watoru?".

Mahdollisuutta kunnolliseen englanninkielisen keskustelun harjoittamiseen ei siis oikeastaan ole muualla kuin kalliissa yksityisissä iltakouluissa, joissa useissa myös asiakaskunta on hyvin sekalaista ja tyypillinen ongelma-asiakas on eläkkeellä oleva vanha kääkkänä ukko, jolla on aivan liikaa aikaa ja aivan liian vähän käytöstapoja. Tästä johtuen Jun ja Hiroko ovatkin siis halunneet tarjota japanilaisille huomattavasti iltakoulua halvemman vaihtoehdon englannin harjoittelemiseen ja kaiken lisäksi täysin ilman kääkkäniä ukkoja.

Tämmöisen duunin, kun saisi Suomessakin, niin enpä kyllä valittaisi. Valitettavasti se taitaa olla mahdotonta, joten parempi siis nauttia työnteosta, kun kerran kyseisessä hauskassa työpaikassa työskentelyyn vielä mahdollisuus on.