Tuutin täydeltä minua

Itsehän en tietenkään ole täällä ainoa ihminen kameran kanssa, joten olenkin pyrkinyt haalimaan myös muiden ottamia kuvia, lähinnä itsestäni... tietenkin. Tässäpä siis osa niistä, vaikkakin melko pienikokoisina sillä tallennuslähteenä on toiminut lähinnä Facebook. Kuvat ovat sieltä sun täältä, suurpiirteisessä aikajärjestyksessä, mutta silti aika sillisalaattina. Onhan sitä näköjään tullut pööpöiltyä.


Vaihtareiden tervetuliaisjuhla ja kova meininki izakayassa.


Tohei Movie Land


Satunnainen kuva toiselta Naran keikalta ja Kobea.


Osaka Expo Parkista sekä kuva vielä tuoreista ja kielitaidottomista A-ryhmän vaihtareista ensimmäiseltä maassaoloviikolta.


Arashiyama.


Muutama julkaisukelpoinen kuva Osakan yöelämästä.


Pööpöilyä ja hengailua I-Chatissa.


Lisää I-Chattia.


Ja vielä!


Kunnianosoitus kuppinuudelien isälle, Doing Business in Japan "promokuva", random kuva I-Chatista ja random kuva izakayasta.


Allekirjoittanut ja Mikael pitämässä esitelmää mistäs muustakaan, kuin Suomesta sekä gaijin-alienit I-Chatissa.


Viime viikonlopun koko yöksi venynyt "työvuoron jälkeiset muutamat oluet" -sessio.

Great Teacher Marukamaki

Lähes meinasi tämäkin juttu hukkua tuonne kaiken arkisuuden sekaan mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan. Apua euron heikentymiseen ja yleisten elinkustannusten kattamiseen löytyi koulukaverin kautta, joka työskentelee "It's a Small World" -nimisessä English Caféssa eräänlaisena englanninopettajana ja tarjosi samaa työtä myös minulle ja DJ:lle.

Työhaastattelussa lähinnä rupattelimme muutaman tunnin niitä näitä paikan kahden omistajan ja muiden työntekijöiden kanssa ja homma oli oikeastaan sillä selvä. Työt alkoivat tammikuun puolivälissä ja tällä hetkellä työskentelen kahtena päivänä viikossa yhteensä 8 tunnin ajan. Palkka on 1200 jeniä tunnilta, eli n. 10 euroa.

Itse työnkuva on oikeastaan vain hengailla ja keskustella asiakkaiden kanssa englanniksi. Ei siis oikeastaan kovinkaan paha nakki ja suurin haaste onkin ainoastaan puheenaiheiden keksiminen. Samaa olemme muutenkin jo harrastaneet lähes joka päivä koulun I-Chat Loungessa, jonne japanilaiset opiskelijat tulevat treenaamaan englantia yhdessä opettajien ja vaihtareiden kanssa. Paitsi, että nyt meille siis tietenkin maksetaan kyseisestä hommasta, joten toivottavaa olisi, että asiakkaat myös oppisivat jotain pelkän hauskanpidon lisäksi.


"It's a Small World" English Café.

Itse "kahvila" ei välttämättä ole kahvila sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä paikka on tavallinen asunto Shin-Osakassa sijaitsevan kerrostalon 7. kerroksessa, joka on vain muokattu täyttämään kahvilan tarpeet raahaamalla kämppä täyteen mukavia tuoleja ja virvoitusjuomia.


Työntekijöiden lärvit sisään tultaessa, toinen pomoistani Jun sekä yleistä rupattelua lauantaipäivänä.

Muita työntekijöitä on tällä hetkellä minun lisäkseni 5 + 2 pomoa. Japanilaiset Takayo ja Shinji sekä suomalainen Eric (puoliksi japanilainen) joka oli myös viime vuonna OGU:n vaihtareita ja tällä hetkellä ainoa henkilö jonka kanssa silloin tällöin vaihdan muutaman sanan suomeksi. Californialaisia löytyy kaksin kappalein: kovaääninen alfa-uros-bodari Caleb sekä tietenkin DJ. Venäläinen Julia pyöri kuvioissa hetken, mutta lähti nyt pariksi kuukaudeksi kotona käymään. Samoin australialais-korealainen Cuong Huynh, jota en ole edes vielä nähnyt enkä tiedä näenkö, koska kukaan ei tiedä milloin kaveri aikoo palata.


Shinji, Eric ja Takayo paskartelemassa suklaafondueta ystävänpäiväkemuissa.

Koska paikka on ollut toiminnassa vasta vähän aikaa ja se ei välttämättä ole kaikkein helpoiten löydettävissä, ei hirveätä asiakasruuhkaakaan ole. Toinen työvuoroistani on tiistaisin, joka on yksi viikon hiljaisimmista päivistä. Usein tiistain työvuoro tarjoaakin siis hyvän sauman opiskelulle tai vaikkapa treenejä edeltäville päiväunille. Lauantai taas on ylivoimaisesti vilkkain päivä ja useimmat vakioasiakkaista vierailevatkin juuri lauantaina, kuten vaikkapa Shunji: n. 60-vuotias japanilainen herrashenkilö, joka on asunut Osakassa koko elämänsä ja nähnyt todennäköisesti joka ikisen elokuvan jonka on käsiinsä saanut. Shunji onkin malliesimerkki hyvästä asiakkaasta, sillä hänen kanssaan oppiminen on molemminpuolista Shunjin treenatessa englantiaan kertomalla minulle mm. Osakan historiasta.

Vaikka asiakkaita on vähän, ei se tunnu haittaavan kahta omistajaa Junia ja Hirokoa. He ovat oikeastaan kehottaneet meitä olemaan mainostamatta paikkaa, jotta se ei houkuttelisi "vääränlaisia" asiakkaita. "It's a Small World" tuntuisikin olevan heille enemmänkin kutsumus, kuin vakava business ja ilmeisesti heillä riittää ihan hyvin rahaa tämän kutsumuksen pyörittämiseen: Hiroko omistaa kaksi iltakoulua ja Junilla on 3 eri työtä.

Japanilaiset opiskelevat koulussa englantia, mutta kielten opiskelu on aika heikolla mallilla japanilaisissa kouluissa ja se perustuukin lähinnä valmiiden lauseiden ulkoaopiskeluun. Keskusteluharjoittelua ei ole yhtään ja onkin todella tavanomaista, että japanilaiset osaavat lukea ja kirjoittaa todella edistynyttä englantia, mutta itse kielen kuullun ymmärtäminen sekä puhuminen on lähes mahdotonta. Puhumista vaikeuttaa myös se, että kirjoitetut ääntämisohjeet ovat aina kirjoitettu katakanalla ja katakanojen luonteesta johtuen ne tekevät oikeaoppisesta ääntämisestä mahdotonta. Esim. lause "Could you give me some water?" olisi katakana-englannilla kutakuinkin "Kurudu yuu gibu mii samu watoru?".

Mahdollisuutta kunnolliseen englanninkielisen keskustelun harjoittamiseen ei siis oikeastaan ole muualla kuin kalliissa yksityisissä iltakouluissa, joissa useissa myös asiakaskunta on hyvin sekalaista ja tyypillinen ongelma-asiakas on eläkkeellä oleva vanha kääkkänä ukko, jolla on aivan liikaa aikaa ja aivan liian vähän käytöstapoja. Tästä johtuen Jun ja Hiroko ovatkin siis halunneet tarjota japanilaisille huomattavasti iltakoulua halvemman vaihtoehdon englannin harjoittelemiseen ja kaiken lisäksi täysin ilman kääkkäniä ukkoja.

Tämmöisen duunin, kun saisi Suomessakin, niin enpä kyllä valittaisi. Valitettavasti se taitaa olla mahdotonta, joten parempi siis nauttia työnteosta, kun kerran kyseisessä hauskassa työpaikassa työskentelyyn vielä mahdollisuus on.

Instant ramen -museo

Niin. Museo omistettu täysin pussinuudelien historialle, tai tässä tapauksessa pikemminkin kuppinuudeleille. En vieläkään täysin ymmärrä miksi nuudeleille on omistettu kokonainen museo, mutta ovathan ne kieltämättä olennainen osa japanilaista elämäntyyliä ja meikäläisenkin luotettava hätäravinnon lähde, mutta silti... nuudelimuseo. Toisaalta enpä ole itse ikinä oikein mm. taiteen päälle ymmärtänyt, mutta nuudeleita voi sentään syödä. Tästä johtuen, 1+1 = nuudelimuseo > taidemuseo!

Anyways, normaalien oppintuntien sijaan lähdimme siis opettajien johdolla kyseiseen paikkaan sosialisoitumaan ja valmistamaan nuudeleita. Itse museossa ei ollut niin paljon nähtävää, mutta kohokohta olikin itse nuudelien valmistaminen.


Museon toisessa kerroksessa sijainneet nuudelinvalmistustilat.


Ensin katsottiin opetusvideolta mitä n. suurinpiirtein pitäisi tehdä ja sitten eikun hommiin.


Sunny ja keskittynyt nuudelinvalmistusilme. Prosessin vaarallisemmat vaiheet jätettiin ammattilaisten käsiin.


Noin. Siinä se nyt on. Omin käsin valmistettu nuudelipussi, omalla kuvalla varustettuna.


Alakerrassa pääsi ihailemaan mm. aikajanaa jossa oli esillä kaikki eri nuudelimaut ja pakkaukset vuodesta 1958 lähtien.


Tästä se kaikki lähti, ja vaikka oikeanpuolimmaiseen pakkaukseen ei vielä kaikki päättynytkään, oli se silti ehkä yksi nuudelihistoriallisesti merkittävimmistä tapauksista.


Älä laita sitä kättä sinne kiehuvaan rasvaan!! Huoh, mistä näitä idiootteja oikeen tulee? Jostain Suomesta vai?

Sota Suitassa

Toiselta nimeltään Kopa JAM13 -niminen jujutsuturnaus jonne dojomme sensei kehotti myös minua osallistumaan. En ollut ennen kilpaillut ko. lajissa ja olin alunperin ajatellut treenata ensin täällä kaikessa rauhassa ja kilpailla vasta sitten Suomessa, mutta käyhän se näinkin. Ennen kisoja en oikein tiennyt muuta kuin, että kilpailen avoimessa sarjassa (eli ei painorajoituksia) ja tulisin todennäköisesti ottelemaan kaksi matsia.

Kisat pidettiin Suita Budokanissa joka oli todella iso vanhan japanilaisen linnan näköinen vain kamppailulajeille omistettu rakennus. Sisältä löytyikin tilat vaikka mille taistelulajille kendosta karateen. Paikka oli hyvä muistutus siitä, että tottahan toki Japani onkin monen kamppailulajin kotimaa.


Muutama nopeimmista lämmittelemässä sekä sääntöpalaveri.


Treenikavereita Suita Jiu-Jitsusta mähisemässä ja hiomassa taktiikkaa.

Seniorisarjan finaali.

Ensimmäisen matsini alkaessa oli jännitys aikamoinen. On aina omanlaatuisensa kokemus, kun täytyy kamppailla monien kymmenien silmäparien edessä kaveria vastaan joka yrittää joko kuristaa, murtaa käteni tai vääntää niveliäni muuten vain väärään suuntaan. Lisäksi olin koko paikan ainoa ulkomainen kisaaja ja vielä älyttömän iso, eli toisinsanoen triplasti kiinnostava. Painetta siis löytyi, joka näkyi matsissa kevyenä sähläämisenä, mutta ennen kaikkea aivan liian varman päälle pelaamisena, jonka vuoksi myös hävisin matsin todella todella tiukasti.

Ensimmäinen vastustajani oli minua huomattavasti pienempi, mutta aivan uskomattoman vahva. Matsi alkoi ensin minulle huonosti, mutta pääsin nopeasti rytmiin kiinni ja todennäköisesti matsi olisi pian kääntynyt omaksi edukseni - elleivät housuni olisivat revenneet. Matsi keskeytettiin, seurakaveri lainasi minulle housunsa ja aloitimme taas kamppailun pystystä. Tällä kertaa kumpikaan ei kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi ja aika loppui. Vastustaja voitti todella tiukasti hänen edukseen menneen alun ansiosta. Jälkeenpäin kyllä harmitti, sillä hermostuneisuuteni takia pelasin aivan liian varman päälle ja housujen repeäminen ensimmäisessä matsissa on jotain todella sanoinkuvaamattoman typerää.



Toiseen matsiin otin kuitenkin virheistäni hyvin opiksi ja olin muutenkin rennompi. Kokemattomuus näkyi yhä kevyenä sähläyksenä, mutta muuten matsi meni hyvin ja voitin suvereenilla pistejohdolla.



Jälkeenpäin minulle selvisi myös, että vaikka hävisin ensimmäisen matsini, olin kuitenkin matsieni aikana tehnyt eniten pisteitä koko avoimessa painoluokassa ja tämän ansiosta voitin koko painoluokan pääpalkinnon: upouuden ja coolin mustan jiujitsupuvun! Voitin siis sarjani, vaikka nippa nappa hävisin ekan matsini. Ei voinut kuin olla tyytyväinen.


Palkintojenjakotilaisuudessa uutta pukua vastaanottamassa sekä kiitos ja kumarrus.


Kaikki kilpailijat yhteiskuvassa.


Onnellinen kamppailija.


Kisojen jälkeen jäi osa porukasta sparrailemaan rennosti, kun enää ei tarvinnut hampaat irvessä vääntää. Oikealla kulmamies Tim ja treenikavereita Suita Jiu-Jitsusta.


Päätinpä siis myös itsekin koeajaa uuden pukuni!


Silmäkulma violettina ja veren maku suussa. Hieno laji!

Kyseiset kisat olivat kokemuksena ehdottomasti yksi parhaista, joita olen täällä saanut. Nyt oikeasti ymmärrän miksi monet sanovat, että yhdet kisat vastaavat sataa treenikertaa. Opin aivan valtavasti lajista ja itsestäni yhden päivän aikana. Kyseiset kisat olivat myös itselleni ensimmäiset, mutta onnistuin silti nappaamaan mukaani hienon pääpalkinnon. Vaikka suoritukseni ei siis ollutkaan täydellinen, en kyllä voi valittaakaan.

Mutta suurin syy miksi kisat olivat niin mahtava kokemus oli kisoissa vallinnut yhteishenki. Oli aivan mahtavaa, kun seurakaverit kannustivat ja tukivat sekä heitä oli myös aivan mahtava kannustaa. Kisojen virallisesti päätyttyä ja kaiken sen kisoja edeltäneen jännityksen lauetessa oli myös muiden kilpailijoiden kanssa todella hauska sparrata ja heittää läppää.

Olin todella vaikuttunut siitä, miten urheilu voi todellakin yhdistää ihmisiä. Olin paikan ainoa länsimainen kisajaa (ja sen lisäksi kooltani huomiota herättävä), mutta en missään vaiheessa tuntenut itseäni mitenkään ulkopuoliseksi tai vastaavaa. Ihmiset kannustivat ja tukivat siinä missä muitakin ja moni halusi mielenkiintoisen kokemuksen vuoksi sparrata ison ulkomaalaisen kanssa. Kokonaisuutena siis todella hieno kokemus ja mikä parasta, pääsen elämään sen uudestaan maaliskuussa pidettävissä seuraavissa kisoissa! Pitäkääpä siis peukkuja :)