Niin. Museo omistettu täysin pussinuudelien historialle, tai tässä tapauksessa pikemminkin kuppinuudeleille. En vieläkään täysin ymmärrä miksi nuudeleille on omistettu kokonainen museo, mutta ovathan ne kieltämättä olennainen osa japanilaista elämäntyyliä ja meikäläisenkin luotettava hätäravinnon lähde, mutta silti... nuudelimuseo. Toisaalta enpä ole itse ikinä oikein mm. taiteen päälle ymmärtänyt, mutta nuudeleita voi sentään syödä. Tästä johtuen, 1+1 = nuudelimuseo > taidemuseo!
Anyways, normaalien oppintuntien sijaan lähdimme siis opettajien johdolla kyseiseen paikkaan sosialisoitumaan ja valmistamaan nuudeleita. Itse museossa ei ollut niin paljon nähtävää, mutta kohokohta olikin itse nuudelien valmistaminen.
Museon toisessa kerroksessa sijainneet nuudelinvalmistustilat.
Ensin katsottiin opetusvideolta mitä n. suurinpiirtein pitäisi tehdä ja sitten eikun hommiin.
Sunny ja keskittynyt nuudelinvalmistusilme. Prosessin vaarallisemmat vaiheet jätettiin ammattilaisten käsiin.
Noin. Siinä se nyt on. Omin käsin valmistettu nuudelipussi, omalla kuvalla varustettuna.
Alakerrassa pääsi ihailemaan mm. aikajanaa jossa oli esillä kaikki eri nuudelimaut ja pakkaukset vuodesta 1958 lähtien.
Tästä se kaikki lähti, ja vaikka oikeanpuolimmaiseen pakkaukseen ei vielä kaikki päättynytkään, oli se silti ehkä yksi nuudelihistoriallisesti merkittävimmistä tapauksista.
Älä laita sitä kättä sinne kiehuvaan rasvaan!! Huoh, mistä näitä idiootteja oikeen tulee? Jostain Suomesta vai?
Toiselta nimeltään Kopa JAM13 -niminen jujutsuturnaus jonne dojomme sensei kehotti myös minua osallistumaan. En ollut ennen kilpaillut ko. lajissa ja olin alunperin ajatellut treenata ensin täällä kaikessa rauhassa ja kilpailla vasta sitten Suomessa, mutta käyhän se näinkin. Ennen kisoja en oikein tiennyt muuta kuin, että kilpailen avoimessa sarjassa (eli ei painorajoituksia) ja tulisin todennäköisesti ottelemaan kaksi matsia.
Kisat pidettiin Suita Budokanissa joka oli todella iso vanhan japanilaisen linnan näköinen vain kamppailulajeille omistettu rakennus. Sisältä löytyikin tilat vaikka mille taistelulajille kendosta karateen. Paikka oli hyvä muistutus siitä, että tottahan toki Japani onkin monen kamppailulajin kotimaa.
Muutama nopeimmista lämmittelemässä sekä sääntöpalaveri.
Treenikavereita Suita Jiu-Jitsusta mähisemässä ja hiomassa taktiikkaa.
Seniorisarjan finaali.
Ensimmäisen matsini alkaessa oli jännitys aikamoinen. On aina omanlaatuisensa kokemus, kun täytyy kamppailla monien kymmenien silmäparien edessä kaveria vastaan joka yrittää joko kuristaa, murtaa käteni tai vääntää niveliäni muuten vain väärään suuntaan. Lisäksi olin koko paikan ainoa ulkomainen kisaaja ja vielä älyttömän iso, eli toisinsanoen triplasti kiinnostava. Painetta siis löytyi, joka näkyi matsissa kevyenä sähläämisenä, mutta ennen kaikkea aivan liian varman päälle pelaamisena, jonka vuoksi myös hävisin matsin todella todella tiukasti.
Ensimmäinen vastustajani oli minua huomattavasti pienempi, mutta aivan uskomattoman vahva. Matsi alkoi ensin minulle huonosti, mutta pääsin nopeasti rytmiin kiinni ja todennäköisesti matsi olisi pian kääntynyt omaksi edukseni - elleivät housuni olisivat revenneet. Matsi keskeytettiin, seurakaveri lainasi minulle housunsa ja aloitimme taas kamppailun pystystä. Tällä kertaa kumpikaan ei kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi ja aika loppui. Vastustaja voitti todella tiukasti hänen edukseen menneen alun ansiosta. Jälkeenpäin kyllä harmitti, sillä hermostuneisuuteni takia pelasin aivan liian varman päälle ja housujen repeäminen ensimmäisessä matsissa on jotain todella sanoinkuvaamattoman typerää.
Toiseen matsiin otin kuitenkin virheistäni hyvin opiksi ja olin muutenkin rennompi. Kokemattomuus näkyi yhä kevyenä sähläyksenä, mutta muuten matsi meni hyvin ja voitin suvereenilla pistejohdolla.
Jälkeenpäin minulle selvisi myös, että vaikka hävisin ensimmäisen matsini, olin kuitenkin matsieni aikana tehnyt eniten pisteitä koko avoimessa painoluokassa ja tämän ansiosta voitin koko painoluokan pääpalkinnon: upouuden ja coolin mustan jiujitsupuvun! Voitin siis sarjani, vaikka nippa nappa hävisin ekan matsini. Ei voinut kuin olla tyytyväinen.
Palkintojenjakotilaisuudessa uutta pukua vastaanottamassa sekä kiitos ja kumarrus.
Kaikki kilpailijat yhteiskuvassa.
Onnellinen kamppailija.
Kisojen jälkeen jäi osa porukasta sparrailemaan rennosti, kun enää ei tarvinnut hampaat irvessä vääntää. Oikealla kulmamies Tim ja treenikavereita Suita Jiu-Jitsusta.
Päätinpä siis myös itsekin koeajaa uuden pukuni!
Silmäkulma violettina ja veren maku suussa. Hieno laji!
Kyseiset kisat olivat kokemuksena ehdottomasti yksi parhaista, joita olen täällä saanut. Nyt oikeasti ymmärrän miksi monet sanovat, että yhdet kisat vastaavat sataa treenikertaa. Opin aivan valtavasti lajista ja itsestäni yhden päivän aikana. Kyseiset kisat olivat myös itselleni ensimmäiset, mutta onnistuin silti nappaamaan mukaani hienon pääpalkinnon. Vaikka suoritukseni ei siis ollutkaan täydellinen, en kyllä voi valittaakaan.
Mutta suurin syy miksi kisat olivat niin mahtava kokemus oli kisoissa vallinnut yhteishenki. Oli aivan mahtavaa, kun seurakaverit kannustivat ja tukivat sekä heitä oli myös aivan mahtava kannustaa. Kisojen virallisesti päätyttyä ja kaiken sen kisoja edeltäneen jännityksen lauetessa oli myös muiden kilpailijoiden kanssa todella hauska sparrata ja heittää läppää.
Olin todella vaikuttunut siitä, miten urheilu voi todellakin yhdistää ihmisiä. Olin paikan ainoa länsimainen kisajaa (ja sen lisäksi kooltani huomiota herättävä), mutta en missään vaiheessa tuntenut itseäni mitenkään ulkopuoliseksi tai vastaavaa. Ihmiset kannustivat ja tukivat siinä missä muitakin ja moni halusi mielenkiintoisen kokemuksen vuoksi sparrata ison ulkomaalaisen kanssa. Kokonaisuutena siis todella hieno kokemus ja mikä parasta, pääsen elämään sen uudestaan maaliskuussa pidettävissä seuraavissa kisoissa! Pitäkääpä siis peukkuja :)
[Disclaimer: Blogimerkintä perustuu yhden ihmisen subjektiivisiin kokemuksiin sekä sisältää yleistämistä. Lue omalla vastuullasi!]
Japanilla on pitkä historia eristäytyneenä saarivaltiona ja sitä se on tavallaan vieläkin. Vaikka maa onkin varsinkin toisen maailmansodan jälkeen länsimaistunut urakalla, pitävät mm. vaikeahko kieli (kirjoittaminen varsinkin) sekä omalaatuinen ja hierarkinen työkulttuuri ulkomaalaiset yllättävän tehokkaasti rannikolla. Näiden lisäksi lähes olematon sosiaaliturva pitää myös huolen siitä, että ns. elintasopakolaisia ei Japani houkuttele. Muistelisinkin lukeneeni, että Japanin väestöstä vain n. 1,6 % on ulkomaalaisia.
Euroopassa maat ovat niin lähellä toisiaan, että niistä on pakko tietää jotakin. Japanissa naapurit joista jotakin tiedetään ovat lähinnä Kiina ja Korea. Pelkällä japanin kielellä pärjää ja 130 miljoonan ihmisen väestö pitää huolen siitä, että maan sisältä löytyy ihan tarpeeksi tekemistä. Maantieteellisesti Japani on kutakuinkin samaa kokoluokkaa Suomen kanssa. Suomessa asuu 5 miljoonaa ihmistä, täällä 130 miljoonaa ihmistä. Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki: Japanin maasto on vuoristoista ja koko maasta asumiskelpoista aluetta on vain noin 30 %. Kovin on tiivistä.
Vuoristoinen maasto on myös aiheuttanut sen, että entisaikoina ihmiset asuivat eristetyissä yhteisöissä joissa yhteistyö oli elinehto. Tämä on suuresti vaikuttanut japanilaiseen mentaliteettiin sekä kulttuuriin ja näkyy tänäkin päivänä varsinkin japanilaisena "ganbaru" -asenteena (suom. tee/tehdään parhaamme). Tavallaan siis sisäänpäin lämpeävää porukkaa, mutta ei välttämättä niin negatiivisella tavalla, kuin kyseinen termi yleensä antaa odottaa. Sen sijaan itselleni japanilaiset ovat ehkä vähän hupsua porukkaa, välillä aika hölmöjäkin.
Mielestäni japanilainen televisio kuvastaa hyvin japanilaista mentaliteettia. Asuntolan ruokalassa katsomme joka aamiaisella paikallista "Huomenta Suomi" -vastinetta. Suomessa aamulla voi nauttia mm. kotimaisista- sekä kansainvälisistä uutisista, poliittisesta keskustelusta ja vähemmän poliittisesta, mutta kuitenkin järkevästä keskustelusta jne. Japanissa teemat ovat aina kutakuinkin samat: Ensin reportaasi jostakin hyvin paikallisesta asiasta esim. maanantaina toimittaja kiersi ravintoloita Osakassa ja haastatteli ihmisiä. Jutun suuri uutinen oli, että japanilaiset eivät oikeastaan pidäkään wasabista (sushin kanssa syötävä japaninpiparjuuritahna). Seuraavaksi seuraa yleensä reportaasi siitä, kuinka joku menee jonnekin syömään jotakin ja kuinka se on todella maukasta. Samalla studiokasvot nyökyttelevät taustalla "Kylläpä on varmaan todella hyvää!". Seuraavaksi seuraa kansainvälisiä uutisia, jos niitä voi siksi sanoa. Paras esimerkki kv-uutisista on, kun irakilainen toimittaja heitti Bushia taannoin kengällä, joka olikin päivän ainoa uutisaihe. Jutussa ei vaivauduttu sen kummemmin kertomaan mikä oli vierailun poliittinen tarkoitus tai muuta olennaista, mutta hidastettua kuvaa lentävästä kengästä toistettiin ainakin sata kertaa itsestäänselvien kommenttien säestämänä "Tässä olisi voinut käydä pahasti!".
Toisinsanoen elän siis melko täydessä uutispimennossa. En varsinaisesti tiedä mitä japanilaisissa kouluissa opetetaan, mutta ainakaan japanilainen televisio ei anna odottaa paljoakaan ihmisten yleissivistyksestä. Yhteiskunnallisia keskusteluja onkin siis aivan turha odottaa, sillä ihmiset eivät tiedä pahemmin mitä Japanin ulkopuolella tapahtuu saatika millaista siellä on. Nuoriso (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) ei tietenkään tiedä edes mitä Japanin sisällä tapahtuu, paitsi tietenkin uusimmat elokuvat ja suosituimmat bändit. Ulkomaalaiset ovat myös jotakin aivan hämmästyttävää mm. siksi, että ne ovat niin harvinaisia ja tästä johtuen mielikuvat ulkomaalaisista ovat lähinnä japanilaisesta televisiosta opittuja, eli stereotyyppisiä ja joskus naiiveja.
Kaikki tämä kuulostaa varmaan melko pahalta, mutta tässä vaiheessa on kuitenkin pakko myöntää, että itselleni se ei ainakaan sitä ole. Oikeastaan nautin siitä, että ihmisille puhuessani minun ei tarvitse kuunnella iltapäivälehdistä opittuja valmiiksi pureskeltuja poliittisia mielipiteitä tai olla jotakin mieltä joka ikisestä yhteiskunnallisesta asiasta. Japanilaiset ovat vähän hassuja pööpöilijöitä, mutta sen takia heidän kanssaan onkin usein niin hauskaa. Täällä ollessani olen ruvennut miettimään, että suomalaiselta nuorisolta vaaditaan yllättävän paljon. Ehkä välillä liikaakin? Jokaisesta asiasta pitää olla mielipide ja aina pitää tiedostaa, tiedostaa sekä vielä vähän tiedostaa. Media syöttää ihmisille valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä, joita sitten toistetaan kovaan ääneen ja ollaan yhteiskunnallisesti aktiivisia ajattelevia, tiedostavia ihmisiä sun muuta, vaikka aiheen todellisia taustoja ei olla vaivauduttu edes objektiivisesti tutkimaan.
Suomalainen yleissivistyneisyys on tietenkin huippujuttu, sitä ei käy kieltäminen. Ihmiset ovat perillä siitä, mitä maailmalla tapahtuu ja itsenäisiä. Välillä on kuitenkin ihan kiva vain heittää nollat tauluun ja pööpöillä kuplassa. Saatan tehdä suomalaisin standardein itsestäni idiootin myöntämällä, että kyllä, tällä hetkellä minua kiinnostaa oikeasti enemmän minkä laulun aion laulaa huomenna karaokessa, kuin vaikkapa konflikti Gazassa. Maassa maan tavalla? Eipä taida elämässä mikään ikinä olla mustavalkoista.
Tänään ei vaihtareilla ollut tunteja joten otimme New Yorkista tulleen Timin ja korealaisten kanssa vapaapäivästä hyödyn irti lähtemällä Universal Studios Japaniin. USJ on käsittääkseni ainoa varteenotettava huvipuisto Kansain alueella, mutta kyllähän siellä sitten puuhattavaa riittikin. Laitteet perustuivat kaikki Universal Studiosin menestyselokuviin ja jäätävän isoa vuoristorataa lukuunottamatta olivat kaikki enemmänkin ajeluita ja "4D-elokuvia", kuin laitteita vaikkapa Linnanmäen tyyliin.
Päivän käynnistävä jee-hyppy, sisäänkäynti ja ensimmäinen kohtaaminen vuoristoradan kanssa sekä päivän ainoa ryysis USJ:n auetessa.
Eeppinen vuoristorata mutkitteli pitkin aluetta.
Yleismaisemaa hiljaisilta kaduilta.
Tiistai oli aivan tavallinen arkipäivä ja olimme aikaisin liikkeellä, joten ihmisiä ei ollut lähes yhtään. Kaikkiin laitteisiin pääsi siis about suoraan sisään sen kummempia jonottamatta. Toisin olisi ollut jos olisimme olleet vaikkapa sunnuntaina liikenteessä, koska yleensä sunnuntai on se ainoa päivä viikosta jolloin koko perheellä on vapaata ja silloin sitten puuhataan kaikenlaista yhdessä. Tästä johtuen sunnuntaisin joka paikka on myös aivan tukossa.
USJ:n vuoristorata oli suorastaan eeppinen ja enpä ole vastaavaa kokenut. Penkeissä on sisäänrakennetut kaiuttimet joihin sai valita haluamaansa musiikkia soimaan. Oli aika mahtava fiilis, kun kajareista pauhaa kunnon kasariheviä ja sitten laskeudutaankin jo lähes 90-asteen kulmassa 50 metristä tuhatta ja sataa. Kyllä sitä tovin jalat tärisivät adrenaliinista johtuen.
Löytyihän sitä yksi 90-luvun legendaarisimmista leffoistakin!
Jurassic Park oli vähän tukkijoen tapainen setti. Joella kruisailtiin veneessä ja ihmeteltiin robodinoja aika rauhallisissa tunnelmissa siihen asti, kunnes päästiin raptorialueelle jossa sitten kakka iski kattilaan ja säikkyä tuli joka puolelta. Kyydin rauhallisen alun hyvitti todella eeppinen lopetus, jossa pimeässä rakennuksessa yhtäkkiä eteen pamahtaa kymmeniä metrejä korkea mekaaninen tyrannosaurus rex. Juuri ennen kuin dino meinaa syödä kaikki, lähtee vene äkkijyrkkään laskuun ja pamahtaa järveen. Siinä sitten koitetaan vaatteet märkinä kerätä psyykettä kasaan.
Jurassic Park -kyydin loppuhuipennus.
Tappajahai!
Tappiksessakin ajeltiin veneellä ympäri Amityvillen maisemia ja vähän väliä vedestä nousi iso robohai keinuttamaan venettä sekä upottamaan hienojen räjähdysten saattelemana muita kulissiveneitä. Venettä "ohjasi" naispuolinen kippari joka iloisella japanilaisella tyylillä selitti tilannetta "Voi ei! Siinä se taas on!" ja ammuskeli haita haulikolla.
Terminator 2: 4D!
Itselleni päivän ehdoton kohokohta oli Terminator 2 -show. Terminator kakkonenhan on yksi parhaista leffoista mitä on ikinä tehty ja Arskahan on jokaisen tosimiehen esikuva, joten jo aiheensa puolesta mesta sai heti kättelyssä kymmenen pistettä.
Itse show yhdisti upeasti näyttelijöitä, live-efektejä ja 3D-elokuvaa jota tuijotettiin tietenkin 3D-lasien läpi. 3D-elokuva itsessään oli jo ensikertalaiselle huikea kokemus. Kun iso Arska tunkee haulikon piipun valkokankaalta ulos ja noin 5 cm päähän naamastani, en vaan voi olla arvostamatta. Edessä istuvia korealaisia olikin hauska katsella, kun parat yrittivät hädissään väistellä valkokankaalta kohti lentäviä objekteja ja huitoa käsillään vihulaisia pois naaman edestä.
Mutta kyseessähän ei siis ollut vain 3D-elokuva, vaan 4D. Välillä Arska siis hyppäsikin valkokankaalta ulos näyttelijän muotoon ja vice versa. Loppukliimaksissa taustalla pyöri 180-astetta näkökentästä kattava 3D-elokuva jonka kanssa näyttelijät taistelivat erilaisten live-efektien kuten tärisevien tuolien, savukoneiden ja värivalojen saattelemana. Koko shown päättävä massiivinen räjähdys tarjosi ehkä parhaat adrenaliinipiikit vähään aikaan 3D-liekkien räjähtäessä naamalle punaisten strobovalojen vilkkuessa, penkkien täristessä villisti sekä savukoneiden puhaltaessa sankat ja lämpimät savupilvet yleisön sekaan. Huh huh. Saisivat kaikki leffat olla 4D jos meikäläiseltä kysytään.
Kaikenlaista pööpöilijää.
Muita mainitsemisen arvoisia kyytejä olivat myös mm. hämähäkkimiesajelu joka yhdisti 3D-elokuvan ja vuoristoradan oikein viihdyttävästi sekä Paluu tulevaisuuteen -virtuaaliajelu joka sai allekirjoittaneen paatuneen tietokonepelaajankin voimaan lievästi pahoin, vaikka laite ei oikesti edes liikkunut.
Matkamuisto liitukaudelta.
Tässä vielä kuva Jurassic Park -ajelulta juuri tyrannousaurus rexin kohtaamisen jälkeen. Pakkohan se oli ilmiselvistä syistä ostaa.
