lauantai 20. joulukuuta 2008

Kiireviikon hedelmiä

Huh. Täälläkin on vihdoin ja viimein ensimmäinen lukukausi pulkassa ja vuoden kiireisin viikko takana. Kaikkien kurssien loppuprojektit, presentaatio Suomesta kv-päivän yleisölle sekä lastentarhassa joulupukkina esiintyminen pitivät huolen siitä, että unta ei kauhesti tarvinnut, kun ei sille kerran ollut aikaa. Nyt on kuitenkin parin viikon mittainen loma aluillaan ja hyviä yöunia odotellaan innolla.

Suomipresentaation lisäksi viikon ylivoimaisesti suurin työllistäjä oli Japanese Business Culture -kurssin lopputyö. Tehtävänä oli demonstroida kaikkea oppimaamme informatiivisen näytelmän muodossa. DJ:n ja Jessen kanssa päätimme kuitenkin näytelmän sijasta videokuvata sarjan erilaisia businesstilanteita, jotka sitten sisällytimme informatiiviseen PowerPoint -esitykseen. Jokaisen videopätkän jälkeen kysyimme yleisöltä minkälaisia virheitä/syitä tapahtumiin he videoista löysivät ja kävimme sitten videoiden takana piilevän teorian PowerPointin avustuksella läpi.

Videoissa kuvataan Marukamaki Boomboxes -nimisen keskisuuren yrityksen toimintaa Japanin markkinoilla. Yrityksessä on kolme keskeistä hahmoa:

Toimitusjohtaja Marukamaki - tiukka, mutta reilu konkari jolla on useiden vuosien kokemus japanilaisista stereomarkkinoista (eng. slangissa boombox)
John Green - Toimitusjohtajan oikea käsi, joka on työskennellyt kyseisessä yrityksessä lähes koko uransa ajan.
Jesse Sliva - Suoraan koulun penkiltä värvätty lahjakas innovaattori, jolla on kuitenkin vielä paljon opittavaa japanilaisesta businesskulttuurista.

Kaikki videoiden pointit eivät todennäköisesti aukea, ellei japanilainen businesskulttuuri ole tuttu. Varsinkin nyt, kun informatiivisemmat PowerPoint -diat on jätetty pois. Toivottavasti videoista jää kuitenkin edes muutama naurahdus käteen, sillä juurikin viihdearvoon yritimme panostaa ja ehkäpä näistä voi myös täkäläisestä kulttuurista jotain oppiakin. 1. pätkän jälkeen ainakin pätkät 3 ja 4 ovat suositeltavaa katsottavaa.

Doing Business in Japan: Scene 1 - Opening
Doing Business in Japan: Scene 2 - "I'll think about it"
Doing Business in Japan: Scene 3 - "The meeting"
Doing Business in Japan: Scene 4 - "Preparing for negotiations"
Doing Business in Japan: Scene 5 - "Entertaining the wife"

Tässä vielä bonuksena pari kuvaa joulupukkikeikalta. Pakko myöntää, että pikkulapsille joulupukkina esiintyminen jännitti enemmän, kuin esim. runsaslukuiselle yleisölle Suomesta kertominen. Hommasta selviydyttiin kuitenkin kunnialla ja lauloipa joulupukki myös lapsikatraalle Petteri Punakuonon suomeksi. Toisen säkeistön jälkeen sanat oli kylläkin pakko keksiä itse, kun en niitä enää muistanut. Hyvinpä tuntui kuitenkin "petteri punakuonoo... hittokuenmuistasanojaaaa" uppoavan.


Pukki on aika ässä jätkä.


Hähä, eivät yltäneet riiviöt repimään parrasta.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Auringonlasku Osakassa

Kävimme Rodrigon kanssa katsastamassa Umeda Sky Buildingin juurella sijaitsevat saksalaiset joulumarkkinat, sillä monet vaihtariystävistämme työskentelevät siellä mm. ylihinnoiteltua bratwurstia myyden. Joulumarkkinat olivat melko normisettiä bratwursteineen ja jouluvaloineen, mutta itse Umeda Sky Buildingissä käynti oli todella mielenkiintoinen kokemus. Tässä siis muutama kuva Osakasta Sky Buildingin katolta auringonlaskun aikaan.


Yleiskuvaa Osakasta.


Ilta hämärtyy.

Aurigonlasku Sky Buildingin katolta oli suorastaan maaginen kokemus ja korkeuksista katseltuna Osaka näytti jotenkin jännittävältä sekä viettelevältä. Ikäänkuin kaupungin valoihin haluaisi vain sukeltaa ja antaa hulinan viedä mennessään, vaikka Osakan äärettömyys hieman pelottaakin.


Rodrigo laskeutumassa Sky Buildingin katolta, joulumarkkinoiden kuusipuu sekä itse Umeda Sky Building välimatkan päästä tarkasteltuna (kuvan pisin rakennus).

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Kieltä oppii parhaiten, kun joku vähän kuristaa

Liityimme taannoin DJ:n kanssa koulun judoseuraan, joka kuitenkin osoittautui pienimuotoiseksi pettymykseksi. OGU on japanilaisittain melko pieni yliopisto, joten seurat ovat pienempiä kuin voisi kuvitella eikä judo ole huithapeleiden keskuudessa se lajeista suosituin (se kun välillä jopa sattuu ja tukka voi mennä sekaisin). Tästä johtuen seurassa oli ainoastaan 3 jäsentä, jotka kaiken lisäksi ovat viime aikoina olleet teillä tietämättömillä, joten treenit olivat aika kälyisiä osanottajapulan vuoksi.

Lisäksi DJ treenaa tällä hetkellä isäntäperheensä äidin kanssa juostavaa maratoonia varten ja itseäni oli jo kauan vaivannut kaipuu jo Suomessa aloitetun brassijujutsuharrastuksen pariin (Brazilian Jiu-Jitsu). Tästä johtuen päätimme ainakin toistaiseksi jättää judoilut väliin DJ:n keskittyessä juoksemiseen. Itselläni taas kävi niinkin hyvä tuuri, että kevyellä Googlauksella löysin parin junapysäkin päästä Higashi-Yodogawasta BJJ-dojon, jossa kävin tutustumassa ja jo ensimmäiset painitkin suorittamassa.

Dojo oli melko odotetun japanilainen, eli pieni, hassussa paikassa ja vähän sekainen. Positiivisia yllätyksiä olivat kuitenkin mm. paikan kova taso sekä yllättävän rento ja hauska meininki. BJJ:n brasilialaisuus näkyy muihin traditionaalisiin budolajeihin verratessa mm. siten, että meininki on yleisesti paljon rennompaa eikä tiukkoja traditioita dojoetiketin suhteen ole (esim. toisin kuin vaikkapa karatessa tai judossa tatamille astuessa ja siltä poistuessa ei tarvitse kumartaa jne). Sama henki vallitsee myös Suomessa, mutta silti oli kovin yllättävää, että porukka tuntui olevan vieläkin humoristisemmalla meiningillä liikenteessä, kuin kotikonnuilla (vaikka kovaa treenasivatkin).

Toisaalta Japanissahan tässä ollaan ja dojolla se näkyi varsinkin kielenkäytössä. Japanin kielessä on monta erilaista puhetyyliä joista yleisimpiä ovat kohtelias masu-muoto, superkohtelias keigo sekä kavereiden kesken käytettävä puhekieli. Kaikki aloittavat kielen opiskelun aina masu-muodosta, sillä sen kanssa ei ole vaaraa olla epäkunnioittava ja sitä käytetään mm. vanhemmille tai muuten vain ylempiarvoisemmille ihmisille puhuttaessa. Ongelmana pelkän masu-muodon opiskelussa taas on, että keskustelut kavereiden kesken ovatkin sitten kovin eri kielellä käytyjä ja kavereiden kesken masu-muodon käyttö tuntuu todella typerältä. Vähän kuin puhuisi kirjakieltä kavereilleen.

Dojolla taas kaikki puhuvat toisilleen hyvin kohteliaasti ja ennen dojolla käyntiäni koko maassaoloni aikana minulle ei oltu puhuttu niin kohteliaasti muualla, kuin luokkahuoneessa kieltä opiskellessamme (asiakaspalvelijat käyttävät vielä kohteliaampaa keigoa, joka onkin taas jälleen täysin erilaista). Tästä johtuen dojo onkin todella mainio paikka kohteliaan puhetyylin treenaamiseen ja koululla voin sitten jatkaa rennomman puhetyylin treenaamista kavereiden kanssa. En myöskään halua saada 100-0 turpaani joka viikko vain siksi, että en osaa puhua tarpeeksi kunnioittavasti itseäni monia vuosia kauemmin treenanneille. Pieni fyysinen uhka siis lisää opiskelumotivaatiota oikein mainiosti.


Suita Jiu-Jitsun päävalmentaja Shinkawa-sensei sekä allekirjoittanut + yleistä mähinää dojolla.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Meirän jengi

Olipa kerran päivä, jolloin kukaan ei ollut kipeänä tai jostain muusta syystä poissaolevana. Toisin sanoen oiva päivä kv-keskuksen väelle ottaa valokuvia vaihtareista yhdessä köörissä.


A-ryhmä ja Kaneko-sensei.
Vasemmalta oikealle: Tim (USA, New York), Timo (Suomi), joku, Sjoerd (Hollanti), Butch (Filippiinit) ja Oswald (Mexico).

Pari päivää maassa oltuamme suoritimme kaikki kirjallisen ja suullisen japanin kielen tasotestin. Koetuloksien perusteella meidät jaettiin neljään eri ryhmään, joissa olemme nyt opiskelleet nämä kuluneet kuukaudet. Itse menin suosiolla A-ryhmään, joka lähti perusteista liikkeelle. Tasoerot ryhmien välillä ovat todella isot ja vaikka minulla pohjaa kieleen olikin, oli B-ryhmään silti vielä paljon matkaa tänne tullessani. Alussa kaikki olikin siis aika tuttua tavaraa, mutta nyt olemme jo edenneet sen verran, että kaikki oppimamme on myös minulle uutta.

Opettajamme Kaneko-sensei on aina energinen ilopilleri jonka positiivisuus yleensä myös tarttuu. Kaneko-sensei onkin siis yksi niistä ihmisistä joiden ansiosta oikeasti nautin tämän kielen opiskelusta. Olisi saanut olla yläasteella samanlainen ruotsin maikka, niin olisi edes yksi katkera kielivammainen vähemmän tässä maailmassa...


Kaikki vaihtarit kasassa sekä muiden ryhmien opettajat (osa lipuista ei pidä paikkaansa).

Jengiä on siis seuraavista maista: Suomi 5 kpl, Mexico 3 kpl, Filippiinit 1 kpl, Korea 4 kpl, Saksa 3 kpl, Thaimaa 1 kpl, Taiwan 2 kpl, Kiina 4 kpl, Hollanti 1 kpl, USA 7 kpl (joista 2 opiskelee Hawaiilla). Yhteensä siis 31 kpl.

Mielenkiintoinen porukka, jonka seassa pyörii usein myös suuri kööri japanilaisia. Meininki on siis melko kansainvälistä ja japanin lisäksi myös englantini on todennäköisesti parantunut täällä ollessani.

Tässä vielä kuvat muista kieliryhmistä:


B-ryhmä.

Ylärivi vasemmalta oikealle: Roope & Mikael (Suomi), Rodrigo (Mexico), John (USA, Missisippi), maikka, Julia (Saksa) sekä hollantilainen Japanissa asuva muusikko jonka nimeä en muista (ei siis vaihtari).
Alarivi: Jessica (USA/Hawaii), Koey (Kiina/Hong Kong), Katie (USA, Minnesota), Jesse (USA/Hawaii) sekä Andrea (Mexico).


C-ryhmä.

Vasemmalta oikealle: Johanna (Saksa), Lindsey (USA, Minnesota), Christine (Saksa), Arisa (Thaimaa), Sue (Kiina), 2 maikkaa, Candy (Kiina), DJ (USA, California) sekä Herim (Korea).

C- ja D-ryhmillä on kaksi opettajaa joista toinen opettaa kieltä ja toinen opettaa lähinnä kulttuuria jne. Kuulemma ainakin C-ryhmä käyttää toisen tunnin mm. elokuvien katsomiseen kuunteluharjoitteluna ja kulttuuriin perehtymisen keinona. D-ryhmän touhuista en tiedä, koska ne lähentelevät rakettitiedettä.


D-ryhmä.

Vasemmalta oikealle: maikka, Sunny (Korea), Crystal (Kiina), Mirin (Korea), Uchan (Taiwan), Eikei (Taiwan), maikka, Joonas (Suomi), Mun-jun (Korea).

Kaikista edistyneimmässä ryhmässä luonnollisesti lähes kaikki ovat Japanin naapurimaista, sillä heille Japani on vähän sama asia, kuin suomalaisille vaikkapa ruotsi tai englanti. Kiinnostava seikka on kuitenkin se, että ainoa D-ryhmään kuuluva länkkäri on suomalainen Joonas. Jones on kaiken lisäksi myös hankkinut lähes kaiken kielitaitonsa kurinomaisella itseopiskelulla, eli aika kova suoritus.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Sushi on vakava asia

Koulun lähimaastossa Kishiben ghettojen syvyyksissä sijaitsee oikein edullinen ja mukava liukuhihnasushiravintola. Jo pitkään jatkunut spekulointi sushinsyöntimestaruudesta sai tänään päätöksensä, kun otimme DJ:n kanssa toisistamme mittaa. Taistelu oli pitkä ja raskas, mutta ehkä nyt maailmassamme vallitsee jälleen tasapaino. Naamani ei myöskään todennäköisesti mahdu huomenna peiliin.


DJ 12 lautasellisen rajapyykin saavuttaneena ja oikealla onnellinen 20 lautasen rajan ensimmäisenä saavuttanut kilpailija.


DJ ja 18. lautasellinen... DJ ja 19. lautasellinen... DJ ja 20. lautasellinen... (huomioikaa keventynyt vaatetus)


DJ ja luovutusvoitto vierivälle tulipallolle, joka hienolla 24 lautasen suorituksellaan oli tällä kertaa sushinsyöntimestari.

Lisäksi kunniamaininta neljästä viimeisestä lautasellisesta, jotka olivat kaikki suklaakakkua vain DJ:n totaalisen tappion maksimoimiseksi. Taas on Suomea edustettu maailmalla!

torstai 20. marraskuuta 2008

Talvi tuli, henki meni

Keskiviikko oli virallisesti vuoden kylmin päivä tähän mennessä. Japanissa säätilat tuntuvat vaihtelen lähinnä vain ääripäästä toiseen ja lauantaina seikkailin Arashiyamalla pelkässä pikeepaidassa, kun taas keskiviikkona lämpötila olikin yhtäkkiä 5 astetta sekä tuuli päätähuimaavan kova.

Olimme keskiviikkona Rodrigon kanssa Kishiben juna-asemalla odottelemassa junaa kotiin, kun iloksemme huomasimme sen olevan 20 minuuttia myöhässä. Japanissa junat eivät ole käytännössä ikinä myöhässä, sillä jos junakuski myöhästyy minuutinkin, menettää hän bonuksensa. Oli siis hassu sattuma, että juuri vuoden kylmimpänä päivänä junat olivat myöhässä ja jengi joutui hytisemään asemalaiturilla. Toisaalta varsinkin Rodrigon hytisemistä oli hauska katsella, hän kun tulee alueelta jossa on jatkuvasti n. 30 astetta lämmintä. Myös torstaina lähtiessämme aamulla kouluun junat olivat taas myöhässä monta kymmentä minuuttia, mutta miksi?

Syy junien myöhästelyyn oli se, että molempina päivinä joku oli päättänyt tappaa itsensä hyppäämällä asemalaiturilta ohikiitävän junan eteen. Kyseinen itsemurhatyyli on Japanissa melko yleistä ja näitä kuulemma tulee todennäköisesti tapahtumaan jatkossakin.

JR:n asemat ovat suosituimpia itsemurhapaikkoja, sillä JR:n junat ovat yleensä nopeampia kuin esim. Hankyun. Paras tapa on tietenkin odottaa Special Rapid Expressiä, joka kiitää vain pääasemilta toisille kovaa vauhtia. Luotijunien alle kukaan ei ole vielä hypännyt, sillä ne kulkevat yleensä vähän syrjäisemmillä raiteilla, kun JR:n asemia taas löytyy joka paikasta.

Junaraiteet ovat täällä tiiviisti yhteydessä siten, että jos joku päättää hypätä junan alle, niin lähes koko verkosto jumiutuu. Jos joku tappaa itsensä Kobessa, niin junani Osakan Kishiben asemalla saattaa olla myöhässä. Tästä johtuen japanilaisten reaktiot kyseisiä tapahtumia kohtaan ovat myös melko mielenkiintoisia, sillä kauhistelun sijasta reaktiot ovat usein jotain tyyliin: "Äh, taasko joku itsekäs idiootti hyppäsi junan alle? Nyt junat ovat taas myöhässä ja en ehdi ajoissa töihin. Mikseivät nämä torspot mieluummin vaikka ammu itseänsä?".

Ihmisen ja kovaa kiitävän junan kohtaaminen on tietenkin myös sotkuista hommaa ja juuri siivoaminen yleensä pysäyttää koko aseman. Tästä kiitoksena siivouslasku yleensä lähetetään itsensä tappaneen henkilön omaisille ja se liikkuu yleensä n. 100 miljoonan jenin suuruusluokassa (800 000+ euroa). Täällä ei siis hirveästi päähän taputella.

Tämän vuoden kylmin päivä, 2 itsemurhaa putkeen ja junat pahasti myöhässä. Näin siis Japanissa tällä kertaa. Ei anneta sen kuitenkaan masentaa, sillä nythän on jo marraskuu, eli käytännössä joulu! Täällä jouluvaloja alkoi ilmestyä jo marraskuun alussa, sillä myyntimiehet tietävät juhlapyhien tarkoittavan rahaa ja Halloweenrahastuksen jo päätyttyä on aika siirtyä seuraavaan juhlaan. Pysytäänhän kaikki siis vielä hengissä, kyllä se joulupukki sieltä vielä tulee!




Jouluvaloja kotikulmilla sekä Ibarakin Mycal-ostoskeskuksen takapihalla.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Nähdään heinäkuussa

Vaihto-opiskelupaikkaa hakiessamme vaihdon pituus riippui koulusta johon haimme. Joihinkin kouluihin pääsi vain yhdeksi lukukaudeksi, kun toisiin oli mahdollista hakea koko lukuvuodeksi. Osaka Gakuin Universityyn sai myös jäädä koko lukuvuodeksi, mutta kyseisen täyden 10 kuukauden vaihtoehdon sijasta kaikki suomalaiset valitsivat vain yhden lukukauden (4kk). Tammikuussa paluu kun sopii paremmin meikäläisten opinnoille.

Oltuani Japanissa 3 päivää ja saatuani paljon lisää tietoa siitä mitä täällä opiskelu ja oleminen oikeasti on, tein päätöksen koko lukuvuodeksi jäämisestä. OGU nimittäin sallii vaihto-opiskeluajan pidentämisen vaikka aluksi olisi sovittu vain yhdestä lukukaudesta. Ehtoina ovat ainoastaan, että kotimaan koulu sallii vaihdon pidentämisen ja arvosanat pysyvät hyvinä jatkossakin.

Kolmantena päivänäni Japanissa tein siis päätöksen ja laitoin rattaat pyörimään. Suostumuksen HAAGA-HELIA:lta ja OGU:lta sain myös melko pian, joten itselläni on ollut jo melko kauan tiedossa, että palaan täältä vasta heinäkuussa. Kirjoitan tästä kuitenkin julkisesti vasta nyt, sillä yritin pitää matalaa profiilia siihen asti kunnes saan lentolippuni oikeasti vaihdettua ja kaikki paperit allekirjoitettua.

Paperit olen jo allekirjoittanut, mutta lentoliput ovat vielä työn alla, koska paluulennon päivämäärän vaihtaminen ei onnistunutkaan. Tarkkailen siis vielä toistaiseksi milloin järkevän hintaisia paluulippuja olisi tarjolla ja pidän vanhan paluulennon vielä varmuuden vuoksi voimassa. Päätös tänne jäämisestä on kuitenkin aikoja sitten tehty joten vaikka lippua ei vielä olekaan, niin on silti korkea aika kertoa teillekin päätöksestäni.

Japani on ollut iso osa elämääni jo monen vuoden ajan ja tätä mahdollisuutta olen odottanut teini-iästä asti. Nyt olen sen vihdoin saanut ja en tiedä saanko samanlaista enää ikinä. Tästä johtuen haluan ottaa tästä kaiken irti, kun se kerrankin on mahdollista. Haluan vihdoin ja viimein päästä itse määrittelemään mitä Japani minulle merkitsee, enkä aina tyytyä kuulemaan muiden näkökulmia asiasta.

Koen vuoden täällä olevan myös ammatillisesti hyvin tärkeä, sillä jo opintojeni ensimmäisestä päivästä lähtien olen hokenut haluavani erikoistua Aasiaan ja varsinkin Japaniin. Suomessa mahdollisuudet kielen oppimiseen ovat hyvin rajalliset ja missäpä kyseistä kieltä muutenkaan parhaiten oppisi, kuin kyseisessä maassa. Pahin pelkoni olisi palata täältä vain pintaa raapaisseena. Tästä johtuen neljä kuukautta on aivan liian lyhyt aika ja kymmenen tuntuu lähes pakolliselta.

Kylmällä logiikalla ajateltuna tämänkaltainen suunnitelmien melko raju muutos ei välttämättä ole paras mahdollinen sillä esim. säästöistäni menetän todennäköisesti suurimman osan pystyäkseni elämään täällä vuoden ja opintoni saattavat myös pitkittyä hieman. Toisaalta kaikki arvokas elämässä ei ole rahassa tai opintopisteissä mitatattavissa ja voin rehellisesti sanoa, että elän tällä hetkellä elämäni parasta ja arvokkainta aikaa. Rahaa voin takoa myöhemmin ja ei se koulukaan mihinkään katoa.

Otin myös huomioon päätöstä tehdessäni mahdollisuuden siitä, että olen vielä ihastumisvaiheessa. Toisaalta, mikäpä sen parempi aika tehdä isoja päätöksiä sillä liika miettiminen ja odottaminen todennäköisesti vain vesittäisi ajatukseni. Niin ja auta armias jos jossain vaiheessa vielä koti-ikävä iskisi ja päätöksiä jäämisestä pitäisi tehdä silloin. Tästä johtuen tein kyseisen päätöksen nopeasti, sillä elämässä katuu vain sitä, minkä on jättänyt tekemättä. Nyt 2kk maassa olleena fiilikseni eivät ole muuttuneet yhtään ja päivä päivältä kyseinen päätös tuntuu vain entistä paremmalta.

Minut näette siis seuraavan kerran heinäkuussa tammikuun sijasta. Toivottavasti erittäin muuttuneena ihmisenä. En tiedä mihin suuntaan tai kuinka paljon muuttuneena, mutta pois en tule ennenkuin peilistä katsoo eri Jukka, kuin tänne tullessa. Koittakaahan siis pärjätä ainakin siihen asti!