Karaoke madness

Ensimmäisen kunnialla suoritetun kouluviikon kunniaksi veivät tutorit meidät lauantaina laulamaan karaokea. Karaokepaikasta varataan oma äänieristetty huone jonka jälkeen lauletaan ääni käheäksi. Joissain paikoissa huoneen hintaan sisältyvät myös juomat, mutta tällä kertaa sitä mahdollisuutta ei ollut.

Suomalaisittain kylläkin kumma, mutta juomavaihtoehtoa ei myöskään tarvittu. Karaokessa on vain niin älyttömän hyvä meininki päällä koko ajan, että rohkaisuryyppyjä ei pahemmin tarvita. Laulutaidollakaan ei ole mitään väliä sillä pääasia on vain pitää hauskaa ja usein kaikki laulavat mukana muutenkin. Enpä olisi itsestäni ikinä uskonut olevan karaokelaulajaksi, mutta tulipa sekin koettua. Vielä en kuitenkaan ihan täysin hommaan hurahtanut, mutta en voi väittää etteikö hauskaa olisi ollut. Erittäin mielenkiintoista oli myös havaita, että näköjään biisien taustavideot ovat aivan yhtä huonoja joka paikassa, oltiin sitten Suomessa tai karaoken synnyinmestoilla.


Kishiben karaokemesta, joka sijaitsee n. 5 minuutin kävelymatkan päässä koulusta sekä juna-asemasta.


Laitteet ja biisilista kuntoon, niin päästään asiaan.


Vaihtarijengiä lauleskelemassa.


Allekirjoittanut ja toinen haaga-helialainen vaihtari Mikael laulamassa Ozzy Osbournea. Muijien nyyhkybiisien jälkeen oli jälleen pakko tarttua mikkiin ja demonstroida Rodrigon kanssa mitä tarkoittaa asenne! Biisinä Black Sabbath - Iron Man.

Asuntola

Saapuessani asuntolalle oli vastassa harvahampainen asuntolan isäntä joka ilmeisesti asuu täällä vaimonsa kanssa ja pyörittää koko puljua. Jompikumpi heistä istuu yleensä aulassa päivystämässä ja tervehtimässä, oli sitten tulossa tai menossa.


Asuntolan sisäänkäynti ja aula.

"Päivystäjän pöydän" luona on jokaisella asukkaalla oma nimikorttinsa joka pitää kääntää aina, kun lähtee ulos. Kotiintuloaika on klo 23.00 jolloin ulko-ovi lukkiutuu. Jos jostain syystä myöhästyy voi asuntolan isännälle vielä yrittää soittaa, jolloin hän päästää sisälle (jos syy oli oikeasti pätevä kuten myöhästynyt juna tjsp). Ilman hyväksyttävää syytä voi sänkynsä pedata kadulle ja aamulla selitellä kovasti.


Neloskerroksen käytävä ja huoneeni, joka sijaitsee kyseisen käytävän päässä.

Huoneesta löytyy ilmastointi, minijääkaappi sekä runsaasti hyllytilaa. Ei siis valittamista. Valollekin on oma kaukosäätimensä jossa neljä eri voimakkuutta. Toistaiseksi huone on melko askeettinen, eli onpahan ainakin helppo pitää puhtaana. Jokainen vastaa täällä oman huoneensa siisteydestä ja kaikesta muusta ilmeisesti siivoojat nykyään. En kuitenkaan ole asiasta täysin varma, sillä asuntolan säännöissä lukee vieläkin asukkaiden siivousvuoroista joita ei enää kuitenkaan ole käytössä. Siivoojia en ole myöskään vielä nähnyt kertaakaan, mutta todennäköisesti siivous tapahtuukin päivällä kun suurin osa asukkaista on koulussa.


Vessa ja high-tech pönttö.

Ah, japanilaiset vessanpöntöt - nykyteknologian riemuvoitto. Kuvassa näkyvistä napeista saa vaikka minkälaista alapesua ja suihkua eri voimakkuuksilla ja lämpötiloilla säädettyä. Itse en ole vielä uskaltanut koittaa, mutta eräs vaihtari kehui kovasti. Kuulemma helpottaa kovasti esim. jos on tullut syötyä tulista ruokaa ja rectum on tulessa. Asuntolan malli on kuitenkin vielä karvalakkimalli verrattuna parhaisiin pönttöihin jotka mm. tervehtivät käyttäjäänsä ja lämmittävät istuinrenkaan valmiiksi.

Kellarikerroksessa sijaitsevat suihkut ja pesukoneet jotka toimivat 100 jenin kolikoilla. Suihkuja löytyy perinteisiä koppeja sekä iso suihkuhuone jossa on myös jonkinlainen monen hengen istuttava kylpyallas. Huone on aika mielenkiintoisen näköinen, sillä suihkut ovat minua napaan asti ja ilmeisesti tarkoituksena onkin peseytyä jakkaralla istuen. Valitettavasti japanilaiset asukkaat käyttävät huonetta niin ahkerasti, etten ole saanut tilaisuutta mennä sinne kameran kanssa heilumaan. Juuri taloon muuttanut ulkomaalainen kuvaamassa jengiä kylpemässä ei välttämättä ole paras jäänmurtaja.



Ruokailu/hengailutila ja tämän päivän illallinen (+Timo ja Rodrigo).

Jopa vielä vessanpönttöäkin parempaa asuntolassa on kuitenkin ruoka. 49 000 jenin (320 €) vuokraan sisältyy aamiainen ja illallinen taattua japanilaista laatusafkaa. Kaikki mitä täällä on tähän mennessä tullut syötyä on ollut todella herkullista ja ravitsevaa. Asuntola on pääasiassa yliopiston urheilijoille tarkoitettu, joten ruokaan on siitä syystä satsattu kunnolla. Huoneesta löytyy myös leivänpaahtimet ja mikrot jos omia ruokiaan haluaa lämmitellä (tuskinpa tulee kuitenkaan niille ikinä tarvetta).

Sääntöjä on todella paljon, mutta ne ovat kuitenkin kaikki järkeenkäyviä ja melko helposti noudatettavissa. Vieraita ei saa tuoda aulaa pidemmälle ja Klo 23:n kotiintuloaika saattaa jossain vaiheessa koitua hankalaksi, mutta kotiudutaan nyt ensin kunnolla ennenkuin ruvetaan juhlimaan. Jos asuntolasta haluaa olla yön poissa, täytyy poissaoloa anoa ensin kirjallisesti kv-keskuksen pomolta jonka jälkeen hän hyväksyy/hylkää sen ja antaa eteenpäin asuntolan pomolle, joka taas hyväksyy/hylkää sen.

Kyseessä ei kuitenkaan ole fasismi, vaan lähinnä japanilainen yhteisöllinen mentaliteetti jossa kaikista pidetään huolta kuin omista perheenjäsenistään. Syyksi kuulemma kelpaa siis vaikka "ryyppyreissu". Tärkeintä on, että tiedetään missä asukkaat menevät ja että heillä on kaikki hyvin. Miksi tämä kaikki pitää tehdä kuitenkin niin hankalasti ja pitkän kaavan kautta? Ilmeisesti vain siksi, että japanilaiset tuntuvat tykkäävän paperihommista ja byrokratiasta: mm. pankissa asiointi on kuulemma yhtä helvettiä asiasta riippumatta, joten ehkä tuo iltavapaa-anomus on ihan siedettävissä.

Fanclubin ensimmäiset jäsenet

Asuntolamme lähellä on lukio sekä ala-aste. Aamuisin matkalla juna-asemalle jaloissa viliseekin pikkuisia japanilaisia kaikilla samanlaiset keltaiset hatut päässään ja vastaan tulee lukiolaisia koulupuvut päällä. Tänään ohitettuamme jälleen kerran erään ala-astelaisten kulkueen kuului takaamme tovin supinaa ja vielä vähän matkaa käveltyämme rupesivat lapset huutelemaan "HERROO! HERROO!" (japanilaisille tuottaa vaikeuksia ääntää L, joten se muistuttaa usein enemmän tai vähemmän R:ää). Huusin takaisin "Hello!" ja siitäkös se vasta riemu alkoi. Ei kylläkään mitään hajua nauroivatko he meidän kanssamme, vai meille.

Lapset katosivat pian kulman taakse ja huutelivat iloisina bye bye, vain ilmestyäkseen korttelin jälkeen taas polullemme. Ja taas riemuittiin. Näimme samat lapset vielä kolmannen kerran palatessamme neljän aikoihin asuntolalle ja tällä kertaa hetken tuijotettuaan he jo kysyivät "How are you doing?". 6-vuotiaan japanilaisen yllättävän hyvin lausuttu englanninkielinen lause hätkähdytti hetkeksi, mutta esittelimme kuitenkin itsemme heille japaniksi ja vaihdoimme muutaman sanasen heidän kanssaan. Lasten japania on yllättävän helppo ymmärtää, joten siinäpä jatkoa ajatellen oiva kohde kielisparraukseen. Lähtiessämme lapset vielä kutsuivat meitä sempaiksi (ylempiarvoinen, kunnioitettu vanhempi), joka oli ihan mukava juttu.

Koululla päivä meni tutustumisleikkien parissa. Päivä päätettiin kuitenkin melko lyhyeen, koska Osakaa lähestyy tsunami, jonka pitäisi olla täällä kohtapuoliin, eikä silloin parane enää olla ulkona. Ihan hyvä juttu lämmitellä ensin vähän tsunamilla, ennen kuin niitä maanjäristyksiä pääsee kokemaan! Kävimme kuitenkin vielä ennen asuntolalle palaamista Ibarakin kaupungintalolla anomassa itsellemme pakolliset Alien Registration Cardit, jotka toimivat henkilöllisyystodistuksinamme jatkossa (itse kortti saapuu postissa 10 päivän päästä).


Campuksen teehuone. Halutessaan voi liittyä harrastekerhoon jossa harjoitellaan perinteistä japanilaista teeseremoniaa, joka on lähes oma taiteenlajinsa (tai vissiin onkin).


Matkalla Ibarakin kaupungintalolle vastaan sattumalta tullut pyhättö ja tutustumisleikkejä.

Junailua ja orientoitumista

Lähdimme aamulla varmuuden vuoksi hyvissä ajoin liikkeelle Timon ja edellisiltana saapuneen meksikolaisen Rodrigon kanssa. Asuntolaltamme käveli noin 15 minuutissa Ibarakin juna-asemalle, jossa hetken ihmeteltyämme junakarttaa saimme ostettua oikean lipun. Vielä jäi kuitenkin ihmeteltäväksi minkä junan ottaisi?

Eräältä raiteelta oli lähdössä juna Osakan pääaseman suuntaan ja päätimme hypätä kyytiin, sillä pysäkkimme olisi noin 5 minuutin junamatkan päässä kyseiseen suuntaan. Kello oli vähän yli 8 aamulla ja juna tietenkin tupaten täynnä. Survoa ei kuitenkaan tarvinnut ja olosuhteet olivat ihan siedettävät. Kukaan ei edes kourinut minua, joka oli pienimuotoinen pettymys*.

(*Aamuruuhkissa ei ole tavatonta, että naisia kouritaan täpötäysissä junissa ja useimmissa junissa onkin muutama vaunu varattuna vain naisille pahimpina ruuhka-aikoina).

Junassa hiljaisten ja pystyssä nukkuvien japanilaisten seassa katselimme ikkunasta ulos ja näimme kuinka tutun näköinen rakennus lipuu horisontissa ohitsemme. Kouluhan se siinä, eikä seuraavasta pysäkista ole tietoakaan. Juna olikin menossa suoraan Osakan pääasemalle ilman välipysäkkejä. Noh, ei muuta kuin uusi yritys toiseen suuntaan. Tällä kertaa valitsimme oikean junan ja pääsimme Kishiben asemalle, josta kävelimme noin 10 minuuttia koululle.

Osakassa menee rinnakkain monta raidetta, joista voi valita mieleisensä junan haluamansa pysähtymistiheyden mukaan. Olimme aluksi valinneet vähän harvemmin pysähtyvän vaihtoehdon, vaikka muuten suunta olikin oikea. Olisi siis voinut mennä huonomminkin.

Koululla tapasimme muut vaihtarit ja aloitimme päivän esittäytymällä toisillemme ja loppupäivän orientaatiomeiningeissä. Kv-henkilökunta kertoi paljon hyödyllisiä käytännön asioita ja tutorit esittelivät campusaluetta. Leppoisaa meininkiä ja paljon tärkeää tietoa. Muut vaihtaritkin vaikuttivat ihan hyvältä jengiltä eikä porukassa näkynyt mitään aivan älyttömiä otakuja. Kansalaisuuksiakin löytyy ihan kiitettävästi mm. Kiinasta, Saksasta, Koreasta, Thaimaasta, Amerikasta, Meksikosta, Hollannista jne. Kaikkia en edes tässä vaiheessa muista. Suomalaisia on kuitenkin yhteensä 5 kpl, joista kaikki jostakin syystä miespuolisia.

Mukava, mutta melko raskas päivä päättyi viideltä, jonka jälkeen lähdimme Timon ja Rodrigon kanssa kohti Ibarakissa sijaitsevaa ostoskeskusta. Ostoskeskus olikin aivan järkyttävän kokoinen, huippumoderni ja mitään en keksi mitä siellä ei olisi ollut. Tässä vaiheessa alkoivat kuitenkin vähäiset unet, kuumuus ja pitkä päivä verottamaan sen verran, että nappasimme mukaamme vain välttämättömyydet ja löntystimme hiki hatussa kotia kohti.

Päivän parasta antia oli ehdottomasti kaikki keskusteluni japanilaisten tutoreiden kanssa. Olen aina tykännyt japanilaisista ja tuntuisi aina vain enemmän siltä, että ihmiset ne ovat tämänkin maan parasta antia. 2 päivää maassa olleena alkaa jo suorastaan harmittamaan, että olen viettänyt niin paljon aikaa muiden vaihtareiden kanssa enimmäkseen englantia puhuen. Ensi viikolla yliopiston loputkin opiskelijat aloittavat koulunkäyntinsä ja mm. I-Chat Lounge avataan. I-Chat Lounge on paikka jonne opiskelijat tulevat hengailemaan, keskustelemaan eri kielillä ja hankkimaan uusia kavereita. Voin siis taata, että sieltä minutkin löytää ensi viikolla.



Matka Ibarakin juna-asemalle.


Campusaluetta

.
Kv-palvelujen jengiä ja vaihtareita orientoitumassa.


Kishiben mestoja.


Kuva Ibarakin aseman sillalta ja tämänpäiväisestä lounasravintolasta.

Hikinen gaijin saapuu Osakaan

Helsinki-Vantaalla turvatarkastuksesta puhtain paperein selvinneenä laukesi viimeinenkin stressin ripe jota ylipainoisten laukkujen kanssa säätäessä oli tullut kerättyä. Viisi vuotta olin tätä matkaa odottanut ja nyt se vihdoin koitti. Fiilikset olivat jonkinlainen sekoitus intoa, onnea, pelkoa ja jännitystä. 9 tuntia kestänyt lentokin meni yllättävän nopeasti, vaikka unta en saanutkaan kuin ehkä sen pari tuntia.

Osakan lentokenttä on ilmeisesti tilanpuutteen vuoksi rakennettu merelle. Laskeutuessa olikin melko jännän näköistä, kun meren pinta vain lähestyi ja pian huomasikin tuijottavansa kalastusveneen kapteenia silmästä silmään, samalla tömähtäen tukevasti maan kamaralle. Laskeutumispisteestä siirryttiin täpötäydellä sukkulajunalla kohti maahantulotarkastusta, jossa semiyrmeät virkamiessedät istuivat ja painelivat nappia josta kuului hauska plimplom –ääni aina seuraavan asiakkaan vuoron merkiksi. Japanilaisilla on hauska tapa ehostaa kaikkea kivoilla grafiikoilla ja äänillä. Vakava maahantulotarkastuskin tuntui lähinnä Speden speleiltä, kun sormenjälkiä antaessa kone päästi stereotyyppisen tietovisan väärä vastaus –törähdyksen jos sormia ei painanut tarpeeksi lujaa. Vastineeksi tietenkin oikeaoppisesta suoritteesta kuului jälleen iloinen plimplom.

Lentokentällä vastassa oli yliopiston kv-palveluissa työskentelevä Rika ja käärmeennahkabootseihin sonnustautunut tutoropiskelija, jonka kanssa lähdin junalla kohti yliopistoa. Junamatka kaupungin läpi lentokentältä yliopistolle kesti ainakin 1,5 tuntia junanvaihtoineen, joten lääniä riittää. Kaupunki oli ainakin junasta katsottuna aika omalaatuisen näköinen. Silmän kantamattomiin kaksikerroksisia pieniä asuintaloja jotka ovat kaikki eri näköisiä, eri suuntiin ja metrin päässä toisistaan. Kaupungin keskustaa en ole vielä nähnyt, mutta tavanomainen osakalainen esikaupunkialue tuli jo niin tutuksi, että se alkoi tunnin kohdalla tulla jo korvista ulos.

Junamatka otti kyllä voimille, sillä kaiken jetlagin päälle oli lämpötila 26 astetta ja ilma kostea ja tunkkainen kuin mikä. Heti lentokentältä kaikkien kantamuksieni kanssa päästyäni alkoi Kikkoman valumaan kainaloista ja sitä riitti ja riitti ja riitti. Junassa oli myös vähän ikävää olla ainoa gaijin, varsinkin, kun hikoilin kuin sika ja todennäköisesti myös haisin siltä.

Perillä yliopistolla lähinnä juttelin kv-osaston jengin kanssa ja hengailin, sillä ainoa tarkoituksemme oli odottaa meksikolaista vaihtaria jonka kanssa lähtisin yhdessä asuntolaan. Vaihtaria ei kuitenkaan ikinä tullut sillä kaveri oli viimeisimpien tietojen mukaan Tokiossa (don’t ask why), joten pääsin sitten kv-palvelujen pomon autokyydillä asuntolalle.

Jännää oli huomata, että kaikista n. 30 vaihtarista vain muutama valitsi asuntolamajoituksen ja kaiken ollessa vielä epävarmaa alkoi valintani tästä johtuen tuntua väärältä. Kuitenkin päästyäni asuntolaan selvisi, että viereisessä huoneessa asuu suomalainen Timo (Laureasta) joka oli tullut jo eilen. Timo paljastui hyväksi jätkäksi ja luulenpa, että hänen kanssaan tulee aika paljon pyörittyä. Huomenna koittaakin jo heti aamusta ensimmäinen haaste, sillä meidän pitäisi selviytyä omin neuvoin junalla koululle. Kuinka käy suomalaisten urhojen, kun kaikkien juna-asemien nimet muistuttavat tippaleipää?

Toinen jalka Japanissa

Nyt on kesä lusittu ja muutettu pois Porvoosta. Tällä hetkellä majailen Hyvinkäällä ja aika menee lähinnä parin viikon päästä koittavaa lähtöä odotellessa sekä valmisteluja tehdessä, kuten tuliaisia hankkiessa. Pää on kuitenkin ollut jo lähes kuukausia Japanissa, kun lähtöä on valmistellut ja innolla odottanut ja on kyllä huomannut sen haittaavan vähän mm. työntekoa. Ihan hyvä tämä parin viikon sulatteluaika, niin voi lähteä akut ladattuina reissuun.

Koulultakin on kuulunut jo sen verran, että kertoivat asuntolani osoitteen. Asuntola sijaitsee Ibarakissa, joka on Osakan pohjoisosaa ja ilmeisesti hyvin tavanomainen japanilainen esikaupunkialue. Mitään muuta en vielä asuntolasta tiedä joten nähtäväksi jää mitä on luvassa. Varaudun alustavasti asumaan 10 ihmisen solukämpässä viiden neliömetrin huoneessa.

Viisumin kävin myös Japanin suurlähetystöstä hakemassa tuossa taannoin. Suurlähetystö ei ollutkaan niin suurlähetystömainen kuin odotin, vaan pieni toimistokoppero kätkettynä muiden toimistokopperoiden sekaan. Oli siellä kuitenkin metallinpaljastin (joka ei ollut päällä) ja ehdottomana kohokohtana stereotyyppinen tuolissaan nukkuva vartija. Lasiseinän takana olleelle naiselle annettiin viisumihakemus ja passi, jonka jälkeen odottelin noin 30 min ja sain viisumilla täydennetyn passini takaisin. Pahin prosessi oli jo käyty aikoja sitten läpi kaikenlaisia lippuja ja lappuja hirveällä dediksellä täytellessä, joten varsinainen viisuminhakutoimitus oli melko simppeli.

Nyt siis enää vain dig in ja chill out. Seuraavat blogimerkinnät tulevatkin jo paikan päältä, eli toisinsanoen kohta päästään vihdoin itse asiaan.

Lentoliput varattu

Pääsinpähän tuossa muutama viikko sitten varaamaan ne kauan odotetut lentoliput ja kyllä kirpaisi. Ilmeisesti Japaniin ei ole köyhillä kauheasti asiaa, sillä näin n. 3kk ennen varsinaista matkaa kun varaa liput, niin ei niitä pahemmin alle tonnilla tahdo löytyä (opiskelijoille Kilroysta voi löytyä vielä edes kohtuuhintaiset).

Mitä aikaisemmin varaa sen halvempaa se tietenkin on. Tässä tapauksessa hommaa kuitenkin hidasti se epävarma paperihässäkkä, jonka johdosta en uskaltanut lippuja tilata hyvissä ajoin. Koko hommasta kun jäi sen verran huono maku suuhun, ettei koko opiskelupaikka tuntunut vielä täysin varmalta (enkä ollut ainoa näillä fiiliksillä).

En kauhesti ole ennen lentolippuja varaillut, mutta kuvittelisin silti, ettei se 3kk kuitenkaan ole ihan se äkkilähdön raja, joten aika tyyriit ovat hinnat. Ilmeisesti Japaniin lentää enimmäkseen vain bisnesmiehiä joilla sitten on varaa maksaa vähän enemmän. En kuitenkaan lentobisnestä hirveän hyvin tunne, joten jos joku tietää lentofirmojen tienausprosessista enemmän, niin asiaahan saa toki valaista. Pointtina kuitenkin, että Japaniin on todella kallista lentää, joten kannattaa varata lentoliput ajoissa (jos pystyy) ja käyttää Kilroyta (tai jos löytyy vielä halvempi, niin kertokaa myös minulle)!

Mutta anyways, pääasiahan on koko hommassa kuitenkin on, että lentoliput on nyt oikeasti varattu. Lähtö konkretisoitui kertaheitolla ja saatoinpahan jopa tuntea vähän aitoa intoa tajutessani, että olen ihan oikeasti nyt lähdössä! Ilmoitin myös Japaniin lentoni saapumisajankohdasta, kun he ystävällisesti ovat lupautuneet noutamaan tulevat vaihtarit lentokentältä asti (as expected from asiakaspalvelun ja kohteliaisuuden luvattu maa).

Meikäläinen lähtee siis Helsinki-Vantaalta Finnairin suoralla lennolla 16.9.2008 klo 20.20. Enää pitäisi muutama kuukausi selvitä!